Qatar Airways nosti IAG omistuksensa jo 20 prosenttiin

Qatar_Airways_B777_1Qatar Airways on jälleen nostanut omistusosuuttaan lentoyhtiöryhmittymä IAG:sta. Vuonna 2015 ensimmäisen osuuden IAG:sta hankkinut Qatar Airways on lisännyt omistustaan kuluvan vuoden kesä- ja heinäkuussa.

Kesäkuussa lähi-idän jättiyhtiö kertoi nostaneensa omistuksen International Airlines Groupista 15,67 prosenttiin. Tuolloin yhtiö kertoi suunnittelevansa osuuden nostoa kohti EU-lainsäädännön sallimaa maksimia. Sen mukaan lentoyhtiön enemmistöomistus tulee olla Euroopassa.

Qatar Airways otti seuraavan askeleen 28. heinäkuuta, kun se nosti omistuksensa jo 20,01 prosenttiin IAG:sta.  Yhtiö kertoo omistuksensa IAG:sta olevan ainoastaan taloudellinen sijoitus mutta suurempi osuus tuo mukaan myös kaupalliset strategiat muiden IAG-yhtiöiden kanssa.

Qatar_A380_del_2"Viimeisimmän markkina-arvion perusteella yksi maailman johtaja lentoyhtiöryhmittymä on noussut mielestämme houkuttelevammaksi omistuksen nostoon IAG:ssa" kommentoi Qatar Airwaysin toimitusjohtaja  Akbar Al Baker'

"Tuemme edelleen IAG:n strategiaa ja johtoa emmekä aio kasvattaa osuuttamme enempää ellei tilanteeseen tule merkittäviä muutoksia", jatkoi Al Baker.

Vuonna 2011 muodostettu IAG on yksi maailman suurimmista lentoyhtiöryhmistä omistaen nykyisin British Airwaysin, Iberian, Vuelingin ja Aer Linguksen. Tammikuussa 2015 IAG:n osakkaaksi nousi nyt osuuttaan kasvattanut Qatar Airways.

Lue myös: