Finavia panostaa Lapin matkailun toimintaedellytyksiin Rovaniemen lentoasemalla, jossa terminaalin muutostyöt ovat hyvässä vauhdissa. Nykyremontin jälkeen edessä on myös kiitotien peruskorjaus. Matkustajamääriltään Rovaniemi on Suomen kolmanneksi suurimman lentoasema. Arki kuitenkin vaihtelee kausittain. Loppukesällä Rovaniemelle lentomatkustajia on tyypillisesti noin 30000 kuukaudessa, kun taas talven ruuhkaisimpina matkailukuukausina päästään jopa sataan tuhanteen matkustajaan kuukaudessa. "Rovaniemen lentoasema on tärkeä solmukohta Lapin matkailulle, jonka edistämisessä Finavia haluaa olla vahvasti mukana. Meidän on parannettava lentoaseman kykyä palvella asiakkaitaan myös ruuhkaisimpina aikoina. Näillä uudistuksilla saamme nostettua palvelutasoa ja myös poistettua terminaalin pullonkauloja. Tuemme näin omalta osaltamme paikallisten matkailutoimijoiden ponnisteluita", sanoo aluejohtaja ja Rovaniemen lentoaseman päällikkö Martti Oinas Finaviasta. Rovaniemeltä on Helsinkiin viisi päivittäistä lentoa, joita operoivat Finnair ja Norwegian. Talvikaudella lentoasemalla nähdään paljon charter-koneita, joilla matkustajat saapuvat katsomaan mm. Joulupukin kylää. Rovaniemen lentoasema on Joulupukin virallinen lentoasema. "Helsinki-Vantaan kautta meillä on alkanut näkyä yhä enemmän aasialaisia matkustajia ja vastikään Rovaniemen-koneessa viereeni istui uusiseelantilainen, joka oli konferenssimatkalla. Lentoasemamme on monelle kansainväliselle matkustajalle ensimmäinen kosketus Suomeen ja sitä ensikosketusta nyt muokataan sujuvammaksi ja mukavammaksi. Tarjoamme ensivaikutelman Lapin tunnelmasta, jota turistit ovat tulleet kohteesta hakemaan", Oinas kuvailee. "Tällä hetkellä chartereiden varaustilanne näyttää paremmalta kuin vuosi sitten, mutta tilanne voi elää", jatkaa Oinas. Turvatarkastuspiste saa aivan uuden ilmeen, passintarkastus sijoitetaan uudelleen ja Tullin työtilat remontoidaan nekin parempaan kuntoon. Palveluvalikoima uudistuu ravintolamaailman valmistuessa ja terminaalitilojen viihtyvyyteen on satsattu erityisesti turvatarkastuksen jälkeisellä porttialueella. "Turvatarkastuslinjat alkavat olla valmiit ja ravintolamaailman rakentamisessa olemme päässeet hyvään alkuun. Kalusteita vaihdetaan porttialueella uudenaikaisiksi ja seinäpinnoissa huomioidaan pohjoista luontoa. Kokonaisuus on suunnitelmien mukaan valmis marraskuussa vähän ennen talvisesongin alkua", sanoo Oinas. Tunnelmanluonnin lisäksi terminaalitiloista saadaan remontin jälkeen toimivammat sekä matkustajille että työntekijöille. Yksi huomionarvoinen seikka on porttialueelle rakennettava hissi, jolla liikuntarajoitteiset pääsevät pian näppärämmin bussikuljetukseen lennolle. Työt valmistuvat ennen talven sesonkia, mutta samaan aikaan pohditaan jo tulevan vuoden urakoita. Kesäksi 2016 on suunniteltu kiitotien päällystetöitä ja samalla uusittaisiin kiitotien valaistusjärjestelmä. Kiitotieremontti on kuitenkin vielä suunnittelupöydällä, minkä vuoksi tarkemmat aikataulut ja liikennevaikutukset selviävät myöhemmin.
|
|||