SAS lentää jatkossa kaksi päivittäistä vuoroa Kööpenhaminan ja New Yorkin (EWR) välillä. Lokakuussa voimaan tulevan talviaikataulun myötä reitille tuodaan kapearunkoinen Boeing 737-kone. Samalla päättyy yhtiön "öljy-reitti" Stavangerista Houstoniin. SAS vahvistaa asemaansa Skandinaviassa lisäämällä vuoden 2016 aikana tarjontaansa Kööpenhaminen ja New Yorkin välillä kaikkiaan 60 000 matkustajaistuimella. Lisävuorot operoidaan PrivatAirin 44-paikkaisella Boeing 737 -koneella. Kaikki istuimet ovat liikemiesluokan mukavuuksilla. "Liikematkaajat arvostavat uutta aikatauluamme", sanoi SAS:n kaupallinen johtaja Eivind Roald. Reitillä käytettävä kone kuitenkin uudistetaan vuodenvaiheessa, jonka jälkeen tarjolla on 20 liikemiesluokan matkustajaistuinta ja 66 SAS Go -luokan matkustajaistuinta. Viihdejärjestelmän virkaa hoitavat iPad-tabletit. Privat Air käyttää Boeing 737-700 -koneita, joiden toimintamatka on yhtiön mukaan versiosta riippuen 8000 - 9260 kilometriä. Wet lease -sopimuksella operoitavassa koneessa on SAS:n väritys ja logo. Nykyisin SAS operoi Kööpenhaminasta New Yorkiin keskipäivällä. Lokakuussa avattavaa uutta vuoroa operoidaan kuudesti viikossa (Tiistaisi ei ole lentoa). Lähtöaika Kööpenhaminasta on kello 18.25 ja New Yorkin Newarkiin saavutaan kello 21.35. Paluulennot lähtevät New Yorkin Newarkista lähtevät kello 22.55 ja saapuminen Kööpenhaminaan on kello 12.45 seuraavana päivänä. PrivatAir on operoinut aiemmin SAS:n Stavanger Houston -reittiä, joka on nyt tullut tiensä päähän. Viimeinen lento Stavangerista Atlantin yli lähtee 23. lokakuuta ja paluulento Houstonista lähtee 24. lokakuuta. "Öljyreitti rakentui SAS:n ja alan toimijoiden yhteistyölle. Olemme tehneet kaikkemme reitin kannattavuuden eteen mutta alaa koetteleva talouden alamäki vaikuttaa myös meihin. Sen takia teimme päätöksen siirtää kone Kööpenhamina-New York -reitille, jossa on enemmän potentiaalia", jatkoi Roald. Reitin lopetuksen takia SAS lisää kapasiteettiaan Stavangerin ja Kööpenhaminan välillä siirtämälle reitille joidenkin vuorojen kohdalle CRJ900 -koneen sijasta suuremman Airbus A320 tai A321 -koneen. Lue myös:
|
|||