Helsingin uuden yleiskaavan linjauksia vastaan järjestetään mielenosoitus keskiviikkona 26. lokakuuta. Yleiskaavan vastustajat kokoontuvat Senaatintorille kello 15.00-17.30. Kiistanalaisia alueita ovat mm. Malmin lentokenttä, Keskuspuisto, Tuomarinkylä ja Vartiosaari. Samaan aikaan Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee yleiskaavaehdotusta kokouksessaan.
Senaatintorin mielenosoitus vaatii yleiskaavan järkeistämistä ja tarkentamista (otsikkokuva on Malmin puolustajien mielenosoituksesta Eduskuntatalolla vuonna 2014). Yleiskaavan vastustajat vaativat niiden tilanteen selvittämistä uudelleen ja suunnitelmien päivittämistä. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Helsingin uuden yleiskaavan, joka tulee valtuuston käsittelyyn keskiviikkona 26. lokakuuta. Aiemmin ilmoitettiin, että kaava olisi valtuustossa viikkoa myöhemmin. “Valtion päätöksenteko Malmin lentoasemasta on eduskunnan oikeusasiamiehen tutkittavana. Tämä saattaa asettaa Helsingin toimivallan lentokentän suhteen kyseenalaiseksi, ja tästä on pyydetty erikseen oikeusasiamieheltä ratkaisu", sanoo Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen kummastellen yleiskaavan kiireellistä käsittelyä. Helsingin kaupungin mukaan yleiskaava ohjaa kaupungin kehittämistä pitkälle tulevaisuuteen. Esityksen lähtökohtana kaupunki pitää edellytyksiä kaupungin kasvulle, asuntotuotannolle ja elinkeinoelämälle. Yleiskaavan varaukset mahdollistaisivat kasvun vähintään 860 000 asukkaaseen ja 560 000 työpaikkaan vuoteen 2050 mennessä. Helsinki-Malmin lentoasema on yleiskaavaehdotuksessa esitetty merkittäväksi liikennealueen sijaan asuntorakentamiseen. Tämä merkintä on vastoin voimassa olevaa maakuntakaavaa, jossa alue on liikennealue. "Maakuntakaavan ja Valtioneuvoston asettama ehto Malmin kentästä luopumiselle on siviili-ilmailun siirtäminen korvaavalle kentälle, jollaisesta ei ole tietoakaan", todetaan Malmin Lentoaseman ystävät ry:n tiedotteessa. "Nyt olisi parasta siirtää Malmin lentoasemaa koskevaa päätöksentekoa eteenpäin ja tarkentaa suunnitelmat rauhassa uusien tietojen pohjalta. Esimerkiksi päivitetty äänitasomallinnus antaa hyvät eväät alueen kehittämiseen lentotoiminnan säilyessä. Ehdotammekin Malmin lentokenttäalueen merkitsemistä selvitysalueeksi ja tarkentamista esimerkiksi osayleiskaavan kautta maakuntakaavaa asianmukaisesti noudattaen", huomauttaa Hyvönen asian monimutkaisuudesta. Lentoaseman ilmailukäyttöä ajava Lex Malmi -lakialoite tulee eduskunnan käsittelyyn, ja saattaa kumota Helsingin asuntorakentamisen suunnitelmat kerralla. ELY-keskuksessa on vireillä hyvin perusteltu lentokenttäalueen suojeluesitys. Lisäksi Euroopan johtava kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostra ajaa kenttäalueen suojelua aktiivisesti kansainvälisissä instansseissa. Lentokenttäalueella esiintyvät erittäin uhanalaiset eläinlajit rajoittavat alueen käyttöä eivätkä maaperätutkimukset, mukaan lukien sulfidisaven vaikutusten arviointi, ole vielä valmistuneet. "Helsinkiläisten vankka enemmistö haluaa säilyttää ilmailutoiminnan. Kuntavaalit ovat tulossa keväällä. Yleiskaavan valtuustokäsittely tulee varmasti vaikuttamaan vaalituloksiin", toteaa Malmin lentoaseman ystävät ry tiedotteessaan. Lue myös:
|
|||