Suomen lennonjohtajayhdistyksen ilmoittamalla 13. elokuuta alkavalla lisätehtäväkiellolla ei tule olemaan välittömiä vaikutuksia lentoliikenteeseen, ellei Finavia itse niitä omilla toimillaan aiheuta. Lisätehtävät tarkoittavat koulutus- ja tarkastustoimintaa Suomen aluelennonjohdossa sekä erilaisten järjestelmien asiantuntijatehtäviä. "Vastoin, kuin Finavia tiedottaa, lisätehtäväkiellon alkaminen ei ole sidoksissa työehtosopimuksen syntyyn, vaan sillä vastustetaan aluelennonjohdon siirtämistä Vantaalle", Fabritius päättää. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY:n jäsenet Suomen aluelennonjohdossa Tampereella eivät suorita mitään lisätehtäviä 13. elokuuta 2013 kello 08.00 alkaen. Kielto koskee noin 50 SLJY:n jäsenen suorittamia lisätehtäviä. Kahden Suomen päälennonjohtoyksikön keskittäminen samoihin tiloihin kasvattaa merkittävästi riskiä koko Suomen lentoliikenteen lamautumiseen erilaisissa häiriötilanteissa. Siirto on myös Suomen alueellistamis- ja hajasijoitustavoitteiden vastaista. Finavia Oyj:n toiminnassa näkyy yhä enemmän ainoastaan taloudellisten näkökantojen huomioonottaminen. SLJY näkee, että tämä johtaa lentoturvallisuuden huonontumiseen. SLJY:n mielestä lennonvarmistuksen tulee olla valtion ylläpitämä toiminto ja sen toimintaedellytykset tulee turvata kaikissa taloudellisissa tilanteissa turvallisuutta vaarantamatta. Lue myös:
|
|||