Suomalaiset kopterit portugalilaisen hiekkapöllyn keskellä Hot Blade -harjoituksessa

DSC_0383Eurooppalaisen EDA:n kansainvälinen helikopteriharjoitus on lähestymässä loppuaan Portugalin Ovarissa. Kolme suomalaista NH90-kopteria miehistöineen ovat päässeet harjoittelemaan lentämistä korkeissa ja kuumissa olosuhteissa. Myös laskeutumiset hiekkapöllyssä ovat tulleet tutuiksi.

Heinäkuun 4.-18. päivien välisenä aikana järjestettävä Hot Blade alkoi kopterien laivaamisella Raumalta Espanjaan, josta ne lennettiin Portugaliin. Tukikohtana harjoituksessa käytetään Ovaria lähellä Portoa. Tukikohdan perustamisen jälkeen suomalaiset tutustuivat ympäristöön.

Mukana harjoituksessa on yhteensä 25 kopteria seitsemästä maasta:

Belgia 3 A109
Espanja 2 Super Puma
Hollanti 3 CH-47D
  1 AS 532
Itävalta 6 AB212
Portugal 2 EH-101
Saksa 5 CH-53
Suomi 3 NH90

 

1_NH90+ylittää+lippurivistönHot Blade 2012 -harjoitukseen on laadittu kuvitteellinen skenaario eli tilanne, joka noudattelee entisen Jugoslavian tyyppistä kriisinhallintaoperaatiota. Harjoitusalueena toimii noin kolmasosa Portugalista.

Harjoituksessa annettava lentokoulutus on painottunut NH90-helikopterin suoritusarvojen huomioimiseen lennettäessä kuumassa ja korkealla. Harjoituksen tavoitteena on harjoitella lähestymisiä, laskeutumisia ja lentoonlähtöjä alueella, missä hiekkapölly vaikeuttaa kyseisiä lennon vaiheita.

DSCO3691Samalla hankitaan kokemuksia NH90-helikopterin soveltuvuudesta näihin erikoisolosuhteisiin sekä kehitettyä joukon omia toimintatapoja ja menetelmiä.

Oman harjoittelun lisäksi lentomiehistöt osallistuvat harjoituksen toisella ja kolmannella viikolla kansainvälisiin yhteisoperaatioihin, joita kutsutaan nimellä COMAO (Combined Air Operations).

DSC_0529Operaatioissa NH90 toimii roolissaan taktisena kuljetushelikopterina. Tehtävät voivat pitää sisällään esimerkiksi joukkojen kuljetusta, henkilöstön pelastustehtäviä tai materiaalin kuljettamista. Lentoja toteutetaan harjoituksen erikoisohjeiden sääminimien puitteissa valoisalla ja pimeällä.

 

Lähde: Puolustusvoimien Hot Blade 2012 -sivu

Lue myös: