Suomen lennonjohtajien yhdistys huolissaan lentoturvallisuuden kehittymisestä sekä lennonjohtajien työssä jaksamisesta

Lentomatkustajat Suomessa ovat viime aikoina joutuneet kokemaan ylimääräistä harmia lentojensa viivästymisen vuoksi. Matkustajille on tullut jopa yli tunnin viiveitä. Syyksi on ilmoitettu ”lennonjohdolliset syyt” tai ”lennonjohdon vajaamiehitys”.

Mainitut syyt johtuvat pääsääntöisesti Tampereella sijaitsevan Suomen Aluelennonjohdon resurssiongelmista. Liian vähäinen työntekijöiden määrä on johtanut tilanteeseen, jossa Suomen ilmatilan kapasiteettia on jouduttu pudottamaan turvallisuussyistä. Lentoliikenteen säätely on normaalia kansainvälistä toimintaa, jolla pyritään turvaamaan se, että lennonjohtajille ei muodostu ylikuormitusta omassa työpisteessään. Vaikka säätelyllä turvallisuustaso pystytään säilyttämään, aiheuttaa resurssien vajavaisuus sen, että lennonjohtajat joutuvat tekemään enemmän työtä, mikä näkyy työssä jaksamisen huonontumisena ja voi jatkuessaan vaikuttaa lentoturvallisuuteen.


Resurssien vajavaisuuteen on ollut vaikuttamassa liikennemäärien kasvu ja henkilöstöpoistuma; mm. eläköityminen, siirtyminen koulutustehtäviin, sekä ulkomaille. Finavia on käynnistänyt rekrytoinnin aluelennonjohtoon, mutta uusien aluelennonjohtajien koulutus kestää nopeimmillaankin lähemmäs vuoden, joten viiveitä on odotettavissa jatkossakin.SLJY ry pahoittelee omalta osaltaan tilannetta mutta toteaa, että resurssointi kuuluu selkeästi työnantajan toimivaltaan.