TE: NATO haluaisi Suomen ja Ruotsin mukaan Baltian maiden ilmatilan valvontaan?

1280px-French_Air_Contingent,_NATO_Baltic_Air-policingTalouselämä-lehden mukaan NATO:ssa pohdittaisiin liittoutumattomien Suomen ja Ruotsin ilmavoimien pyytämistä mukaan valvomaan Baltian maiden ilmatilaa. Lehti käyttää lähteenään arvostettua amerikkalaista Jamestown Foundation -tutkimuslaitosta. NATO-maiden hävittäjät ovat valvoneet Viron, Liettuan ja Latvian ilmatilaa vuodesta 2004, jolloin ne liittyivät puolustusliittoon.

Puolustusministeriöstä on kerrottu Talouselämälle, että "Suomi tuskin on innostunut ajatuksesta". Kyseessä olisikin merkittävä sotilas- ja turvallisuuspoliittinen linjaus. Puolustusvoimien säästötarpeet eivät myöskään puhu hankkeen puolesta.

Baltian mailla ei ole omia taistelukoneita. Nykyisin kunkin NATO-maan ilmavoimien valvontavuoro kestää neljä kuukautta. Kerrallaan päivystämässä on ollut neljä hävittäjää. Nyt järjestelystä ollaan ilmeisesti tekemässä pysyvää.

Tukikohtana on Zokniai/Šiauliai Liettuassa. Se oli aiemmin yksi Neuvostoliiton suurimmista sotilaslentokentistä. Tällä hetkellä valvontavuorossa on Saksa.

NATO-maat ovat käyttäneet operaatiossa vaihtelevaa kalustoa. Koneina on ollut  Eurofighter Typhoon, MiG-21, MiG-29, F-4F Phantom II, Mirage 2000, Mirage F-1, F-16 Fighting Falcon, F-15 Eagle ja JAS 39 Gripen.

Talouselämän artikkeli.