Valokeiloja ja omasuojaheitteitä taivaalla - Helikopteripataljoona aloittaa kevään yölennot 15.1.

NH-211_160315cUtin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan kevätkauden pimeälentoharjoitukset alkavat maanantaina 15. tammikuuta. Koulutuslennot keskittyvät pääosin Kymenlaaksoon, noin 150 kilometrin säteelle Utin lentokentästä. Osa lennoista suuntautuu eteläiselle meri- ja rannikkoalueelle. Suomessa on samanaikaisesti käynnissä Utin jääkärirykmentin ja Yhdysvaltain asevoimien kahdenvälinen erikoisjoukkoharjoitus.

Helikopterimiehistöjen pimeälentokoulutus toteutetaan NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla. Pimeälentoharjoitukset liittyvät helikopterimiehistöjen koulutukseen sekä helikopterien virka-apuvalmiuteen kuuluvan pelastuspäivystyksen harjoitteluun.

Koulutuslennot aloitetaan pimeän tultua ja ne päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset on saatu tehtyä, kuitenkin viimeistään kello 3.00 mennessä. Viikolla 3 pimeälentokoulutukseen hyödynnetään poikkeuksellisesti myös aamun pimeä aika alkaen noin kello 7.00.

Koulutusviikkoina eli viikoille 3, 5, 6, 15 ja 16 ajoittuva lentotoiminta alkaa pääsääntöisesti maanantai-iltaisin ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä.
 
Koulutuslennoissa tehdään maastolaskuja ja käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta. Pimeälentojen aikana saatetaan käyttää valonheittimiä sekä omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja, joiden valokeilat voivat olosuhteista riippuen näkyä hyvinkin kauas. Lentotoimintaan voi liittyä myös väliaikaisten tukeutumispaikkojen käyttäminen esimerkiksi helikoptereiden tankkaukseen.

UTJR_MD500_SOFLentotoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa, jota pyritään välttämään suuntaamalla toimintaa harvaan asutuille alueille sekä noudattamalla melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.

Pimeälentoharjoituskauden alkaessa 15. tammikuuta käynnistyy myös Utin jääkärirykmentin vuoden 2024 kansainvälinen toiminta yhteisharjoituksella Yhdysvaltojen asevoimien kanssa. Tämä kahdenvälinen harjoitus järjestetään Suomessa 15. - 26. tammikuuta 2024. Mukana on erikoisjoukkoja ja helikopteritoimintaa.

Lue myös: