Valtion Finnairille myöntämä 400 miljoonan euron hybridilaina konvertoidaan pääomalainaksi

Finnair_fleet_1(Päivittynyt klo 14.17) Finnair ja Suomen valtio allekirjoittivat maaliskuussa 2021 sopimuksen enintään 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä yhtiön tukemiseksi koronapandemian takia. Järjestelyllä on Euroopan komission kilpailuviranomaisen hyväksyntä Euroopan unionin valtiontukisäätelyn mukaisesti, joten 400 miljoonan euron limiitti on yhtiön käytettävissä kokonaisuudessaan.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on kokouksessaan 19. huhtikuuta 2022 puoltanut hybridilainainstrumentin muuttamista oman pääoman ehtoiseksi pääomalainaksi. Tämä pääomalaina vahvistaa Finnair-konsernin emoyhtiö Finnair Oyj:n omaa pääomaa.

"Kyseessä on vahvempi pääoman muoto, muut ehdot eivät muutu", kommentoi Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner hybridilainan konvertointia pääomalainaksi.

Pääomalainan myöntäminen edellyttää valtioneuvoston yleisistunnon hyväksyntää ja Euroopan komission valtiontukipäätöstä.

Finnair voi nostaa lainaa emoyhtiön kassavarojen tai oma pääoman laskiessa lainaehdoissa määriteltyjen raja-arvojen alapuolelle.

Finnair on valtiolle strategisen intressin yhtiö, jolla on merkittäviä lentoliikenneklusteriin ja lentoyhteyksiin liittyviä positiivisia vaikutuksia, jotka puolestaan vaikuttavat elinkeinoelämään ja kansalaisiin.

Finnairin liiketoiminta kärsi vuosien 2020 ja 2021 aikana koronapandemiasta ja yhtiön matkustajamäärät jäivät pahimmillaan vain noin kymmeneen prosenttiin pandemiaa edeltävään aikaan verrattuna. Lentoliikenteen palautuminen on käynnistynyt ja matkustajamäärät ovat kasvussa.

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ja niiden johdosta asetetut EU-pakotteet ja Venäjän vastapakotteet vaikeuttavat kuitenkin Finnairin Aasia-painotteisen strategian toteutusta. Venäjän ilmatilan käyttö on tarjonnut Finnairille lyhimpien reittien kilpailuedun Euroopan ja Aasian välisessä reittiliikenteessä. Nyt Aasian-lennot kiertävät Venäjän ilmatilan, mikä lisää lentoaikaa ja kustannuksia.

”Toimivat lentoyhteydet ovat koko Suomen elinehto. Kotimaan ja kansainvälisiä yhteyksiä tarvitsevat niin kansalaiset kuin yritykset”, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen toteaa. 

Valtio tuki pörssiyhtiö Finnairia koronakriisin aikana hybridilainajärjestelyn lisäksi osallistumalla omistuksensa suhteessa yhtiön järjestämään osakeantiin sekä myöntämällä 90 prosentin takauksen yhtiön ottamalle työeläkelainalle. 

Päivitys kello 14.17: Lisätty omistajaohjausministerin ja Finnairin toimitusjohtajan kommentit ja taustoitettu valtion osallistumista Finnairin tukemiseen.

Lue myös: