Valtiovarainministeri: Valtionyhtiöiden johtajien tulisi pidättäytyä palkankorotuksista

jutta_urpilainen_2012_sdpValtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) vetosi eduskuntakeskustelussa valtionyhtiöihin ja niiden johtajien pidättäytymiseen palkankorotuksista. Keskustelu käytiin tarkastusvaliokunnan valtionyhtiöiden ylimmän johdon palkitseminen-mietinnön pohjalta. Valtio omistaa ilmailualanyrityksistä osan Finnairia ja Patriaa sekä kokonaan Finavian.

Valtiolla on omistuksia yli 50 merkittävässä yhtiössä. Yhtiöistä 38 on valtioenemmistöisiä osakeyhtiöitä ja 21 valtion osakkuusyhtiöitä. Pääosa yhtiöistä toimii kaupallisesti ja kilpailullisessa toimintaympäristössä, mutta joukossa on myös valtion erityistehtäväyhtiöitä, joilla on joko tietty valtion niille osoittama tehtävä tai jokin sellainen erivapaus, jonka vuoksi ne eivät toimi kaupallisin ehdoin.

LeijonavaakunaTarkastusvaliokunta päätti kokouksessaan 2. toukokuuta 2012 lähettää kirjallisen selvityspyynnön valtion erityistehtäväyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaaville ministeriöille eli opetus- ja kulttuuriministeriölle, työ- ja elinkeinoministeriölle, liikenne- ja viestintäministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle, valtiovarainministeriölle sekä ympäristöministeriölle ja näiden ohella myös valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolle koskien valtionyhtiöiden johdon palkitsemiskysymyksiä.

Valiokunta lähetti myös selvityspyynnön kaikille valtioenemmistöisille osakeyhtiöille (38 kpl). Yhtiöiltä pyydettiin toimitusjohtajan, johtoryhmän jäsenten ja hallituksen toteutuneet palkka- ja palkkiotiedot vuosilta 2009-2011 sekä voimassa olevaa palkitsemisjärjestelmää koskeva asiakirja ja toimitusjohtajasopimus. Lisäksi yhtiöille esitettiin muutamia omistajaohjaukseen liittyviä kysymyksiä. Valiokunta sai pyytämänsä selvitykset ministeriöiltä ja yhtiöiltä, mutta kaikki yhtiöt eivät toimittaneet pyydettyjä tietoja kokonaisuudessaan.

Kirjallisen lausunnon antaneiden yritysten joukossa ovat ilmailualalta Finavia Oyj, Finnair Oyj ja Patria Oyj.

 

Markkinaehtoisuuden puuttuminen vaatii erityisharkintaa palkitsemisessa

Valtion erityistehtäväyhtiöiden toimitusjohtajien osalta selvityksessä todettiin, että heidän kokonaispalkitsemisensa oli jokseenkin yleisellä markkinatasolla noin kolmanneksessa erityistehtäväyhtiöistä. Selvityksessä huomautettiin myös, että kilpailun ja markkinaehtoisuuden osittainen tai täydellinen puuttuminen vaatii erityisharkintaa sekä palkitsemisen mitoituksessa että palkitsemiskriteerien valinnassa.

Lisäksi todettiin, että yleistä markkinatasoa olevaa palkitsemista tuskin voidaan pitää kohtuullisena yhtiössä, jolla on monopoliasema taikka joka muutoin toimii ilman kilpailua, sillä kilpailu tuo yhtiön toimintaan riskin ja haasteen, joiden hallitseminen asettaa johdolle sellaisia erityisvaatimuksia, joita monopolin johtamisessa ei tarvita.

Tarkastusvaliokunnan näkemyksen mukaan valtioenemmistöisten osakeyhtiöiden johdon palkitseminen on osassa erityistehtäväyhtiöitä huomattavan korkea.


Ministeriöt seuraavat palkitsemista

Tarkastusvaliokunnan saaman selvityksen mukaan valtion erityistehtäväyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaavien ministeriöiden näkemykset talouspoliittisen ministerivaliokunnan palkitsemisohjeesta ja käytännöt sen soveltamisessa eivät juurikaan poikkea toisistaan.

Ministeriöt pitävät palkitsemiskannanottoa tarpeellisena ja toimivana ohjeistuksena siitäkin huolimatta, että saman palkitsemisohjeen soveltaminen kaikissa, keskenään hyvin erilaisissa erityistehtäväyhtiöissä voi toisinaan olla haastavaa.

Kaikki selvityksessä mukana olleet ministeriöt ilmoittivat seuraavansa sitä, noudatetaanko yhtiöissä palkitsemisesta annettuja ohjeita.

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto ilmoitti selvityksessään, että se käy listaamattomien yhtiöiden osalta palkitsemista koskevat linjaukset yleensä läpi jo valmisteluvaiheessa. Pörssiyhtiöiden osalta taas arviointi on vain jälkikäteistä.


Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus eduskunnalle

Tarkastusvaliokunta ehdottaa eduskunnalle, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla se varmistaa talouspoliittisen ministerivaliokunnan palkitsemisohjeen yhtenä lähtökohtana olevan kohtuullisuusperiaatteen toteutumisen valtionyhtiöiden johdon palkitsemisessa.

Jotta kohtuullisuuteen päästään, pitää pystyä nykyistä paremmin ottamaan huomioon peruspalkan vaikutus kokonaispalkitsemistasoon. On tärkeää, ettei talouspoliittisen ministerivaliokunnan uusi tiukempi linjaus enimmäispalkkioiden määrästä johda peruspalkkojen nousuun.

Päätöehdotus jätettiin eduskunnalle 12. kesäkuuta 2013 ja sen käsittelyyn valiokunnassa ottivat osaa puheenjohtaja Tuija Brax (vihr), varapuheenjohtaja Heli Paasio (sd), Olli Immonen (ps), Pirkko Ruohonen-Lerner (ps), Matti Saarinen (sd), Kari Tolvanen (kok), Erkki Virtanen (vas) ja Kauko Tuupainen (ps).

Tarkastusvaliokunnan mietintö 7/2013 vp

YLE: Valtiovarainministeri Urpilainen: Valtionyhtiöt voisivat luopua johtajien palkankorotuksista