Pohjois-Makedonian Skopjen ja Turun välinen lentoyhteys keskeytetään kahdeksi viikoksi 28. elokuuta 2020 alkaen. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta saaman lausunnon mukaan lentoliikenteen tilapäinen keskeyttäminen on keinona tällä hetkellä oikeasuhtainen koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi. Traficom on pyytänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) näkemystä Pohjois-Makedonian Skopjen ja Turun välisen lentoyhteyden vaikutuksista terveysturvallisuudelle ja siitä, onko lentoliikenteen keskeyttäminen oikea keino tässä tilanteessa. Traficomin saaman lausunnon mukaan lentoliikenteen tilapäinen keskeyttäminen on keinona oikeassa suhteessa tavoitteeseen suojella väestöä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämiseltä. THL katsoo lausunnossaan, että testauksesta ja tehdyistä toimenpiteistä voi päätellä, että kyseisillä lennoilla on ollut poikkeuksellisen paljon henkilöitä, jotka voivat levittää koronatartuntaa ja päätös määrätä kaikki matkustajat karanteeniin on ollut perusteltu. Vaatimus matkustajien ennakkotestauksesta on vähentänyt muille matkustajille aiheutuvaa tartuntavaaraa, mutta ennakkotestauksen toteutumisesta ja sen tehokkuudesta ei kuitenkaan ole vielä riittävää näyttöä. THL toteaa lausunnossaan, että koska Suomessa tehtävään testiin osallistuminen ei ole kattavaa ja matkustajien karanteenin toteutumista ei kyetä käytännössä valvomaan, on olemassa mahdollisuus siihen, että lentoyhteyden jatkuminen muodostaa nykyisistä toimenpiteistä huolimatta riskin tartuntojen leviämiseen väestössä. THL:n lausunnon perusteella Traficom on päättänyt keskeyttää lentoyhteyden Pohjois-Makedonian Skopjen ja Turun välillä kahdeksi viikoksi 28.8. – 10.9.2020. Lentoja on yksi viikossa. Päätös ei koske muita lentoyhteyksiä. Traficom on tehnyt päätöksen ilmailulain 167 §:n nojalla ja ottaen huomioon lentoliikenneasetuksen 21 artiklan. Asetuksen mukaan lentoliikennettä on mahdollista estää tai rajoittaa ennakoimattomista ja väistämättömistä olosuhteista johtuen yllättävien ja lyhytaikaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on toimivaltainen viranomainen ilmailun lentoturvallisuudessa, siviili-ilmailun turvatoimissa ja meluasioissa. Traficom voi yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaatiessa kieltää ilma-aluksen lähdön, määrätä ilma-aluksen laskeutumaan, vaatia tunnistamista, määrätä lentosuunnan ja -korkeuden taikka muutoin puuttua ilma-aluksen kulkuun.
|
|||