YLE: Norwegian lopettaa marraskuussa avatun Vaasan-reitin jo tammikuussa 2020

Norwegian_737_HELKahdella viikkovuorolla Vaasan lentomatkustajakisaan lähtenyt Norwegian vetäytyy Helsinki-Vaasa -reitiltä tammikuussa 2020 vain parin kuukauden operoinnin jälkeen. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE.

Norwegian julisti uuden reittinsä yhtiön tärkeille Suomen markkinoille kesäkuussa 2019. Luvasssa oli kuitenkin vain kaksi viikkovuoroa eli maanantaisin ja perjantaisin. Reittiä lennettiin ensimmäisen kerran 1. marraskuuta 2019. Viimeiseksi lentopäiväksi on jäämässä 10. tammikuuta 2020.

Kaksi viikkovuoroa ei vastannut todennäköisesti matkustajien tarpeita eikä todennäköisesti sopinut myöskään liikematkustajien aikatauluihin. Pelkkä hintakisa ei kanna pitkälle, jos lentoajat eivät ole asiakkaille sopivat.

Norwegian lentää Vaasasta joulun ja uudenvuoden aikaan myös neljä lentoa Tukholman Arlandaan. Niiden osalta lipunmyynnin kerrotaan alkavan 20.12. 

Vaasan lentoliikenneyhteyksien tarjonnasta vastaavat jatkossakin nykyiset operaattorit eli Finnair, Norra ja SAS. Kaksi ensimmäistä lentää Helsinki-Vantaalle ja SAS tarjoaa yhteyden Vaasasta Tukholmaan.

YLE: Norwegian lopettaa Vaasan reitin

Lue myös: