Jetflite tarjoaa liike- ja ambulanssilentojen ohella myös tilauslentopalveluja. Juuri laajat palvelut hajauttavat riskiä yhden tyypin lentojen kysynnän vähentyessä. Yhtiöllä onkin laaja charter-asiakaskunta. Suomen lisäksi suurimmat markkina-alueet ovat Skandinavia sekä Venäjä ja muut IVY-valtiot. Lennoille on myös yhä enemmän kysyntää Euroopassa, jossa tarve on suurempien ryhmien kuljetukseen.
Jetfliten kaksi muunneltavaa Challenger 604 -konetta tarjoavat versiosta riippuen 11, 14 tai 18 matkustajapaikkaa. Tämän kapasiteetin koneilla on kysyntää Euroopassa. Version vaihto onnistuu Helsinki-Vantaan omassa huoltohallissa noin kahdessa tunnissa ja kaikki konfiguraatiot tarjoavat edelleen liikematkustuksen mukavuutta. "Hinnat 11-18 paikkaisilla Challenger 604 -koneilla ovat erittäin kilpailukykyiset", vakuuttaa Hirvonen.
Suomalaiset ovat suunnitelmallisempia ja nopean aikataulun lähdöt tulevat usein ulkomaalaiselta asiakkaalta. Asiakaskunta jakautuu puoliksi Suomen ja ulkomaiden välillä. "Vuoden 2013 aikana saavutettiin erinomainen kasvu edellisvuoteen verrattuna. Kuluva vuosi puolestaan kulkee samaa tahtia vuoden 2013 lukujen kanssa", sanoo Hirvonen
Jetfliten ohjaajilla on myös koulutus operoida vaativille erikoiskentille kuten Lontoo City, Chambery, Innsbruck ja Katmandu. Huonokaan näkyvyys ei estä operaatioita, sillä lentäjillä on myös kelpuutus huononnäkyvyyden menetelmiin. CAT II -lähestymiset mahdollistavat operaatiot alhaisen 100 jalan ratkaisukorkeudella ja vain 300 metrin näkyvyysvaatimuksella. Tilauslentoja operoidaan viiden koneen laivastolla, jonka lisäksi yhtiö operoi myös kolmannen osapuolen omistuksessa olevia liikesuihkukoneita. Asiakas voi kahden Challenger 640 -koneen lisäksi tilata lennon operoitavaksi Challenger 605-, Cessna C680 Sovereign- tai upouudella Falcon 7X -koneella. Koneissa on paikkoja kahdeksasta kahdeksaantoista. L Uusin kone Falcon 7X tarjoaa edellisten lisäksi myös wifi-yhteyden internetiin sekä Mobile OnAir-palvelun. Oman aikataulun ja suoran lennon lisäksi asiakkaat saavat matkustaa rauhassa eikä tieto matkakohteesta tai lennon matkustajista ole ulkopuolisten tiedossa. "Lennoillamme asiakkaista huolehtii kokenut miehistö", painottaa Hirvonen.
Kaikki yhtiön koneet, uusin Falcon 7X mukaanlukien, huolletaan Helsinki-Vantaalla oman huolto-organisaation suojissa. Jetflite on osa Wihuri-konsernia, jonka pääomistaja on ollut 1960-luvulta lähtien Antti Aarnio-Wihuri. Hän toimii nykyisin Wihuri konsernin hallituksen puheenjohtajana. Lue myös artikkeli: Luksusta lentämiseen - Jetfliten uusi Falcon 7X
|
|||