A320 rullaa moottorit peitettyinä - salaisuus on EGTS

egtsnet.eadsRanskalainen Safran ja amerikkalainen Honeywell esittelivät Pariisin Ilmailunäyttelyssä Electric Green Taxiing System -järjestelmää (EGTS), joka mahdollistaa liikennekoneiden rullauksen päämoottorit sammutettuna. APU-turbiinista voimansa saavat ja laskutelineisiin asennetut sähkömoottorit liikuttavat konetta. Edut ovat merkittäviä.

Yhtiöt julkistivat hankkeen kaksi vuotta sitten ja nyt ensimmäinen koevaihe on ohi. A320-koneella (F-HGNT) on rullattu EGTS:n avulla Montpellierissä jo 160 kilometriä. Matkaan on sisältynyt haastavia osuuksia, kuten tiukoja kurveja, U-käännöksiä ja peruuttamista.

Valmistajien mukaan matkustajakone saattaa olla maassa moottorit käynnissä pahimmillaan jopa 2,5 tuntia päivässä. Koska suihkumoottorit on optimoitu lennossa käytettäväksi, polttoainetta palaa maassa suhteettoman paljon. Normaali kulutus voi olla 600 litraa tunnissa. Sähköä jauhava APU-turbiini (auxiliary power unit) kuluttaa vain noin 100 litraa.

Kokonaissäästöksi polttoainekustannuksissa arvioidaan lentoa kohden noin neljä prosenttia. Kulutuksen vähetessä myös päästöt pienevät ja melu vähenee erityisesti lentoasemarakennusten lähellä. Samaten moottorien suihkuvirtaus ei ole vaaraksi ympäristölle.

EGTS:n merkittävä etu on itsenäinen kyky peruuttaa. Siksi järjestelmällä varustettu kone ei tarvitse ulkopuolista apua push-backiin portilta. Tämäkin vähentää osaltaan päästöjä ja maa-ajoneuvoliikennettä platalla. Lisäksi omalla voimalla tapahtuva push-back on jopa puolet nopeampi kuin hinaustraktorin avulla tehtävä.

egts_safranMielenkiintoinen ominaisuus on koneen kääntäminen lähes paikallaan. Tällöin toinen pääteline ajaa eteenpäin ja toinen peruuttaa. Käännös onnistuu huomattavan pienessä tilassa.

Järjestelmän käyttö vähentää luonnollisesti moottorien käyntitunteja ja säästää jarruja. Myös riski imaista vierasesineitä (FOD, Foreing Object Damage) moottoreihin rullauksen aikana poistuu.

Vetävät 50 kW sähkömoottorit on kytketty yhteen pyörään kummassakin päälaskutelineessä. Hallintajärjetelmä ohjaamossa on jo testiversiossa yksinkertainen ja lentäjäystävällinen.

Sähköinen EGTS-järjestelmä mahdollista rullauksen 20 solmun nopeudella. Suurimmassa lentoonlähtöpainossa oleva kone kiihtyy 10 solmuun 20 sekunnissa. Kummankin moottoriyksikön tavoitepaino on 100 kiloa.

Honeywell ja Safran pyrkivät tuomaan kaupallisen version markkinoille vuonna 2016 uusiin koneisiin asennettavana. Retrofit-paketti vanhoille koneille aiotaan saada valmiiksi pian sen jälkeen.

Markkinoilla on myös toinen vastaava järjestelmä, WheelTug. Siinä moottorit on asennettu koneen nokkapyörään, mutta muuten periaate on sama. Yhtiöllä on 573 tilausta 11 lentoyhtiöltä mm. Boeing 737 MAX -koneisiin. Uusin asiakas on Icelandair.

 

 Lue myös: