Airbus A380-ohjelman tulevaisuus vaikuttaa jälleen valoisammalta - alkuvuodesta jo 17 tilausta

A380_TLS_2016_2Airbus sai jälleen kaksi uutta tilausta yhtiön suurimmasta lentokoneesta eli kaksikerroksisesta A380 -matkustajakoneesta. Eurooppalaisvalmistaja on saanut koneesta kuluvan vuoden aikana jo seitsemäntoista tilausta mutta on saanut myös peruutukset kahdesta jättikoneesta.

Airbusin muutaman päivän takaisen tilaus- ja toimituslistauksen mukaan yhtiö on saanut tilaukset kahdesta Airbus A380 -koneesta vielä toistaiseksi nimeämättömältä asiakkaalta. Ostaja tiedottaa aikanaan tarkemmin tilauksen yksityiskohdista.

A380_TLS_2016_1Maaliskuun tilasto paljastaa Airbusin saaneen myös peruutuksen kahdesta A380 -koneesta. Kyseessä on vuonna 2009 Air Australin tilaamien 840-paikkaisten koneyksilöiden peruutuksista.

Airbusin Lentoposti.fi:lle antaman lausunnon mukaan Airbus ja Air Austral ovat päässeet sopimukseen lentoyhtiön strategisesta suunnanmuutoksesta. Airbus jatkaa edelleen yhteistyötä Air Australin kanssa yhtiön tulevien tarpeiden kartoittamiseksi.

Air Australin koneita ei ole vielä valmistettu ja Airbus vahvistaa, että nyt tilatut ja perutut koneet eivät liity toisiinsa.


Entistä valoisammat näkymät

Airbusin mukaan seuraavien kolmen vuoden näkymät näyttävät valoisilta ja tuotanto-ohjelman jatko näyttää hyvältä. Yhtiöllä on käynnissä lupaavia hankkeita eri asiakkaiden kanssa.

Vuoden 2013 joulukuusta lähtien Airbus on myynyt kaikkiaan 77 Airbus A380 -konetta, joista 20 Amedeolle, 50 Emiratesille, 3 ANA:lle ja 2 toistaiseksi nimemättömälle asiakkaalle. Alkuvuoden 2016 osalle osui kaikkiaan 17 tilausta. Tilaajat olivat ANA ja Iran Air sekä nyt koneita tilannut toistaiseksi julkistamaton asiakas. Talouspakotteista vapautuneen Iran Air:n tilaukset eivät ole vielä vahvistettuja.

A380_ownthesky_1Joulukuusta 2013 lähtien Airbus on toimittanut kaikkiaan 60  A380- koneyksilöä.Tuotanto-ohjelman tilauskirjassa on edelleen 133 valmistamatonsa lentokonetta. Jättikoneen tuotanto-ohjelma saavutti break even -pisteen vuoden 2015 aikana.

Airbus markkinoi jättikonettaan parhaana ratkaisuna lentokenttien ruuhkautumiseen, sillä yhdellä A380-koneella voi korvata kaksi pienemmän matkustajakoneen operaariota. A380 on todettu vuosien varrella erittäin luotettavaksi, josta esimerkkinä on Korean Airlinesin 99,7 prosentin lähtöluotettavuus. Myös tuotot on saatu kuntoon ja Emirates tekee kovaa tulosta täynnä olevilla jättikoneillaan.

Airbus ei toistaiseksi kiirehdi uudelleenmottoroidun A380neo-koneen kehittämistä vaan keskittyy nykylaivaston tehokkuuden parantamiseen. 

Artikkeli: Jättikoneilla edelleen mahdollisuuksia – Airbus pääsemässä omilleen A380:n kanssa

Lue myös: