Airbus kehottaa opiskelijoita: Fly Your Ideas

conceptplanenet_airbusUNESCOn tukema Airbusin Fly Your Ideas -kilpailu haastaa jälleen opiskelijoita kaikkialla maailmassa kehittämään uusia ideoita ilmailun kestävän kehityksen edistämiseksi. Tällä kertaa voittajat saavat 30 000 euron palkinnon lisäksi Airbusin innovaatiotiimin asiantuntijoita yliopistoonsa viikoksi opettamaan, mitä innovoiminen merkitsee ilmailualalla.

Airbusin visio tulevaisuuden ilmailusta perustuu innovaatioille. Joka toinen vuosi järjestettävässä kilpailussa Airbus pääsee vuorovaikutukseen sekä yliopistojen että opiskelijoiden kanssa eri puolilla maailmaa ja eri aloilta.

“Haluamme osallistaa seuraavan polven kykyjä, jotka jakavat visiomme kestävästä kehityksestä tulevaisuuden ilmailussa. Toivomme herättävämme ideoita ja edistävämme kansainvälistä yhteistyötä opiskelija- ja akateemisissa yhteisöissä uuden innovaattorisukupolven luomiseksi”, kilpailun suojelija, Airbusin suunnittelujohtaja Charles Champion sanoo.

Edelliseen Fly Your Ideas 2011 -kilpailuun osallistui 2 260 opiskelijaa 75 maasta. Toiselle kierrokselle pääsi 84 tiimiä. Kilpailun voitti Nanjingin ilmailu- ja avaruusyliopiston tiimin ehdotus lentokoneiden jättöpyörteiden hyödyntämisestä tuulivoiman tuotannossa.

Vuonna 2009 voiton vei monikansallinen Coz-tiimi Queenslandin yliopistosta. Tiimin voittava ehdotus keskittyi risiinikasvien kuiduista valmistettavien luonnonkuitukomposiittien käyttöön lentokoneiden matkustamoissa.

Kilpailun aihealueita ovat tällä kertaa energia, tehokkuus, kestävä kasvu, liikenteen kasvu, matkustuskokemus tai yhteisön huomioiminen.

Tänä vuonna kaikki oikeudet suunnitelmiin kuuluvat kehittäjilleen. Näin he voivat päättää itse, miten haluavat kehittää ideoitaan edelleen.

Fly Your Ideas -kilpailuun on ilmoittautunut jo 111 tiimiä 55 maasta, ja rekisteröityminen päättyy vasta yli kahden kuukauden päästä. Tiimien on rekisteröidyttävä marraskuun loppuun mennessä ja esitettävä ideansa kilpailun verkkosivuilla 7. joulukuuta 2012 mennessä.

FYI 2013 -kilpailun aikataulu:

- Rekisteröityminen: 30.11.2012 mennessä
- 1. kierros 3.9.2012–7.12.2012: yhden sivun ehdotus
- 2. kierros tammi–huhtikuu 2013: enintään 100 tiimiä valitaan jatkoon, 5000-sanainen raportti ja lyhyt video ideasta
-  3. kierros touko–kesäkuu 2013: 5 tiimiä valitaan esittelemään ideansa tuomaristolle
- Finaali kesäkuu 2013

Fly Your Ideas -kilpailu on osa Airbusin Future by Airbus -hanketta, jossa kehitetään ilmailun visioita vuodelle 2050.