Boeing ja Embraer aloittavat yhteistyön kiitotieturvallisuuden parantamiseksi ja siihen tähtäävien työkalujen tarjoamisesta asiakkaille. Uuden projektin myötä kahden ilmailujätin yhteistyö syvenee entisestään. Boeing ja Embraer tähtäävät kiitotieturvallisuuden parantamiseen ensivaiheessa uudenlaisille menetelmillä lentäjille sekä koulutusvideoilla laskeutusmis- ja kiitotienvapauttamisen vaiheista. Pidemmän tähtäimen suunnitelmissa on kehittää ja tarjota asiakkaille uudenlaista teknologiaa ja järjestelmiä ohjaamoon parantamaan lentäjien tilannetietoisuutta lähestymisen ja laskun aikana. Yhtiöiden mukaan tapahtuneista onnettomuuksista tehdyt analyysit osoittavat tarpeen uusien työkalujen tarpeesta tilannetietoisuuden parantamiseksi kiitotiellä. Kehitettävät menetelmät ja työkalut olisivat omiaan parantamaan ilmailualan turvallisuutta. Lentoturvallisuus on parantunut maailmanlaajuisesti viimeisten vuosikymmenten aikana mutta huolta aiheuttaa edelleen kiitoteiden turvallisuus. Vuosien 2002 ja 2011 välisenä aikana sattuneista 79 kuolemaan johtaineista onnettumuuksista 15 johtui kiitotie turvallisuuden petettyä. Kaikkiaan näissä onnettomuuksissa menehtyi 780 ihmistä. Yhtiöiden kiitotieturvallisuus-yhteistyö jatkaa Boeingin ja Embraerin toukokuussa antaman ilmoituksen mukaisesti uusien palveluiden ja ratkaisujen kehittämistä asiakkaille. Lentokonevalmistajat tekevät myös yhteistyötä Embraerin KC-390-ilmatankkerin ja Super Tucanon sekä biopolttoaineiden kehittämisessä.
|
|||