Britannian ero EU:sta vaikuttanee myös lentokoneteollisuuteen ja ilmailuun

BA_tail(päivittynyt 15.50) Britannian kansanäänestys päättyi aamulla ja voiton vei EU:sta eroavien kanta. Päätöksen moninaisia vaikutuksia ei vielä tiedetä ja edessä on pitkät eroneuvottelut. Vaikutukset tulevat varmasti heijastumaan myös lentokoneteollisuuteen ja ilmailuun.

Eurooppalainen monikansallinen lentokonevalmistaja Airbus-konserni, joka toimii EU-alueella mm. Englannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa ilmoitti kunniottavansa brittien päätöstä ja näkee sen herätyksenä Euroopalle sekä uuden ajan alkuunsaattajana.

Airbus aikoo tehdä töitä rakentavasti brittihallituksen kanssa minimoidakseen vahingot yhtiön lentokonetuotannolle. Eurooppalaisvalmistaja kertoo olevansa pettynyt päätökseen mutta jatkaa selkeästi henkilökuntansa ja tuotantolaitosten tukemista Englannissa.

Lentokonevalmistaja keskittyy nyt selvittämään päätöksen pitkän aikavälin vaikutuksia toimintaympäristöönsä.

Toinen mahdollisesti merkittävä asia on suuren eurooppalaisen lentoliikenteen solmukohdan eli Lontoon Heathrown siirtyminen pois EU-alueelta. Päätös saattaa tuoda muutoksia myös saarivaltakunnan lentoyhtiöiden toimintaan. Ryanairin toimitusjohtaja Michael O'Leary ehtikin jo kampanjoida EU-jatkon puolesta räväkässä asussa ennen äänestystä.

Tapahtumilla saattaa olla vaikutusta myös brittiyhtiöiden EU-operaattorilupiin sekä liikennöintioikeuksiin, kun EU:n tekemät lentoliikennesopimukset jouduttaisiin mahdollisesti neuvottelemaan kahdenvälisiksi.

British Airwaysin omistama IAG sanoo, ettei se odota suuria vaikutuksia liiketoimintaansa. Lyhyen aikavälin osalta IAG kertoo kokevansa heikompaa myyntiä markkinaympäristön takia. Lentoyhtiöjätti odottaa kuitenkin parantavansa tulosta kuluvan tilikauden aikana mutta ei samanlaista harppausta kuin edelliskaudella. IAG:lle jää joka tapauksessa EU-operaattoriluvat Iberian, Vuelingin ja Aer Linguksen kautta vaikka BA:lla olisikin jatkossa vain kansallinen AOC. Myös yhden Euroopan suurimman halpalentoyhtiön easyjetin odotetaan tekevän erinäisiä muutoksia toimintaansa britannian erotessa EU:sta.

Päätöksellä on varmasti myös omat vaikutuksensa lentomatkustajan oikeuksiin, jotka on EU-alueella määritetty hyvinkin tarkasti.

Ero EU:sta voi tuskin olla vaikuttamatta myös Single European Sky hankkeeseen, jonka on määrä poistaa mm. lennonjohdollisia rajoitteita ja sujuvoittaa ilmaliikenteenhallintaa. Käynnissä on useita eri hankkeita joista yksi on mm. Borealis allianssin vapaan reitityksen ilmatila. Sen pitäisi  kattaa lähes koko Pohjois-Eurooppaa Suomesta Englantiin ja Islantiin vuoteen 2021 mennessä.

Lopulliset vaikutukset lentoliikenteelle selviävät kuitenkin vasta mahdollisten eroneuvotteluiden aikana. Nähtäväksi jää millaisiin toimiin Britannian hallitus ryhtyy tuloksen perusteella ja milloin se kenties ilmoittaa eroaikomuksistaan virallisesti Eurooppa-neuvostolle.


Edessä mutkikkaat ja pitkät eroneuvottelut

EU:n komissaariryhmä kokoontuu 27. kesäkuuta ja valmistelee asiaa Euroopan neuvoston kokoukseen Brysselissä 28. ja 29. kesäkuuta. Käyttöön otetaan Euroopan Unionin perussopimuksen 50. artikla. Sen mukaan edessä on jopa kaksivuotinen neuvottelukausi.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk, Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz, EU:n neuvoston vaihtuvan puheenjohtajuuden haltija Mark Rutte ja Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ovat antaneet yhteisen julkilausuman Yhdistyneen kuningaskunnan kansanäänestyksen tuloksesta.

"Odotamme nyt Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen vievän tämän Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten päätöksen käytäntöön mahdollisimman pian, oli tuo prosessi sitten miten kivulias tahansa. Mahdolliset viivästykset pitkittäisivät epävarmuutta tarpeettomasti".

"Meillä on olemassa säännöt, joilla tilanne voidaan hoitaa hallitusti. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 50 artiklassa määrätään menettelystä, jota noudatetaan, jos jäsenvaltio päättää erota Euroopan unionista".

"Olemme valmiita käynnistämään nopeasti neuvottelut Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa ehdoista sen vetäytyessä Euroopan unionista.Siihen saakka kunnes tämä neuvotteluprosessi on ohi, Yhdistynyt kuningaskunta pysyy Euroopan unionin jäsenenä ja sillä on kaikki jäsenyydestä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet. Yhdistyneen kuningaskunnan ratifioimien EU:n perussopimusten mukaisesti EU:n oikeutta sovelletaan täysimääräisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, kunnes se ei enää ole jäsen".

UK Referendum on Membership of the European Union: Questions & Answers

Päivitys 24.5 klo 15.50: Lisätty Euroopan Unionin lausunto asiasta.