Cobra Warrior -harjoitukseen osallistui yhteensä yli 80 lentokonetta Isosta-Britanniasta, Suomesta, Kanadasta, Puolasta, Norjasta ja Yhdysvalloista. Hävittäjätyypeistä edustettuina olivat F/A-18 Hornet, F-35 Lightning II, Typhoon, F-15 ja F-16. Hävittäjien lisäksi lentotoimintaan osallistui ilmatankkaus-, valvonta- ja kuljetuskoneita sekä helikoptereita.
Hävittäjäosaston lisäksi harjoituksessa oli mukana suomalaisia taistelunjohtajia Boulmerin pääjohtokeskuksessa. Harjoituksen laajat monikansalliset ilmaoperaatiot lennettiin pääasiassa Pohjanmeren yllä. Suurimmat lentokierrokset sisälsivät esimerkiksi useiden kymmenien hävittäjien puolustuksellisia ja hyökkäyksellisiä vastailmaoperaatioita (Defensive & Offensive Counter-Air operations, DCA & OCA), joiden suunnittelu yhdessä liittolaisten kanssa oli keskeinen osa harjoitusta.
Suomalaiset osallistuivat Cobra Warrior -harjoituksessa monipuolisesti eri tehtävätyyppeihin, painopisteenä DCA- ja OCA-vastailmaoperaatiot, integroidun ilma- ja ohjuspuolustuksen tehtävät (Integrated Air and Missile Defence, IAMD) sekä Air Interdiction -vastamaaoperaatiot eli vastustajan maajoukkojen ilmaeristäminen. "Cobra Warriorin kaltaisissa suurissa monikansallisissa harjoituksissa korostuu erilaisten tukevien elementtien, kuten ilmakuljetuskyvyn, ilmatankkausresurssien sekä ilmasijoitteisen valvonnan, tiedustelun ja maalinosoituksen (intelligence, surveillance, target acquisition and reconnaissance, ISTAR) kykyjen merkitys", kertoi everstiluutnantti Louhela. Harjoitukseen kuului ylisoonisia lentoja, tutka- ja yhteysjärjestelmien häirintää sekä ilmataisteluosuuksia. Harjoitukseen osallistuneet ilma-alukset suorittivat taistelulentoliikkeitä korkealla energiatasolla, joka rajoitti niiden kykyä noudattaa lentosääntöjä.
Lisäksi lennettiin pienempiä lentokierroksia, jotka sisälsivät taktista ilmataisteluharjoittelua sekä matalasuunnistustehtäviä Englannin järviseudulla (LFA17) ja Walesissa (LFA7, ”Mach loop”) sijaitsevilla matalalentoalueilla (Low Flying Area, LFA).
"Neljännen ja viidennen sukupolven hävittäjien yhteistoiminta tapahtui osana suurten lentokierrosten suunnittelua ja toteutusta. Ruohonjuuritason yhteistoimintaa rajoitti jonkin verran se, että F-35 -hävittäjät tukeutuivat eri tukikohtiin kuin suomalaiset hävittäjät, mutta saimme kuitenkin kattavasti havaintoja viidennen sukupolven hävittäjien suorituskykyjen integroinnista erilaisiin tehtävätyyppeihin. Esimerkiksi vastustajan ilmapuolustuksen lamauttamisen suorituskyvyt (Suppression of Enemy Air Defences, SEAD) olivat laajasti mukana lentokierroksissa", korosti everstiluutnantti Louhela.
"Yhteistyö kanadalaisten kanssa oli yksi harjoituksen parhaista anneista. Molemmat maat lentävät Hornet-kalustolla ja toimintakulttuuri on hyvin samanlaista. Kanadalaisten CC-130H Hercules -tankkerin tuki oli erityisen arvokasta, sillä se mahdollisti suomalaisten lentäjien ilmatankkauskoulutuksen sekä päivällä että yöllä. Puolalainen F-16 -osasto oli sijoitettu toiselle puolelle tukikohtaa, mutta yhteistoiminta sujui hyvin myös puolalaisten kanssa, ja harjoituksen aikana onnistuttiin luomaan uusia yhteistyösuhteita molempien tulevien F-35 -kumppanien suuntaan", totesi Louhela.
Suomen Ilmavoimien osalta harjoituksen keskeisenä tavoitteena oli integroitua liittolaisten suunnittelu-, toimeenpano-, johtamis- ja arviointiprosesseihin. Tässä onnistuttiin, mutta ilmaoperaatioiden suunnittelun ja toteutuksen standardisoinnin osalta tunnistettiin myös kehittämistarpeita. "Royal Air Force on luonut Cobra Warrior -harjoituksen suuriin lentokierroksiin erittäin laadukkaan toimintaympäristön. Harjoituksen tukitoiminnot olivat korkealaatuisia, esimerkiksi peliorganisaatiosta ja skenaarioista vastanneet White Cell ja Exercise Control (EXCON) -toiminnot oli toteutettu yhteistyössä Inzpire-yrityksen asiantuntijoiden kanssa. Todenmukaiset skenaariot pohjautuivat Naton yhteisiin puolustussuunnitelmiin ja viimeisimpiin kokemuksiin Ukrainasta", päätti everstiluutnantti Louhela. Kaksi suomalaishornetia palasi harjoituksen jälkeen Suomeen. Neljä suomalaisista hävittäjää jatkaa edelleen tukeutumista RAF:n Waddingtonin tukikohtaan. Ne osallistuvat 14. lokakuuta 2024 alkavan Strike Warrior -harjoituksen lentokierroksiin. Lue myös:
|
|||