Dreamlinerin akkupalon tutkinta loppusuoralla

787_fire3_ntsbYhdysvaltain onnettomuustutkintaviranomainen NTSB arvioi saavansa Japan Airlinesin Boeing 787 Dreamlinerin akkupalon tutkimukset päätökseen maaliskuussa. Tapahtumat johtivat nopeasti julistettuun Dreamlinerin pitkään lentokieltoon. NTSB:n loppuraporttia odotetaan julkaistavaksi syksyllä 2014.

Japan Airlinesin uunituoreen Boeing 787 Dreamlinerin (JA829J) litium akku syttyi tuleen 7. tammikuuta 2013 Yhdysvalloissa Bostonin Loganin lentokentällä. Seuraavalla viikolla, 16. tammikuuta ANA:n Dreamliner teki akkuongelmien takia hätälaskun Japanin Takamatsun lentokentälle. Yhdysvaltain ilmailuviranomainen määräsi 787-koneet lentokieltoon 17. tammikuuta, joka purettiin vasta kolme kuukautta myöhemmin huhtikuun lopussa 2013.

Dreamliner_delay_1Onnettomuustutkijat ovat työskennelleet tutkinnan aikana Yhdysvaltojen lisäksi, Japanissa, Ranskassa ja Taiwanissa. Tutkinnan edetessä viranomainen on toiminut läheisessä yhteistyössä lentokonevalmistaja Boeingin, ilmailuviranomaisen FAA:n, Japanin onnettomuustutkijoiden ja Ranskan onnettomuustutkinnan BEA:n kanssa. Mukana on ollut myös teknisiä asiantuntijoita Japanista ja Ranskasta.

Tutkimusten aikana on tehty laajoja selvityksiä FAA:n, Boeingin, Thalesin sekä akkuvalmistaja GS Yuasan menetelmistä ja vastuista. Loppuraportin julkaisupäivämäärä tutkimustuloksineen kerrotaan myöhempänä ajankohtana. NTSB:n lausunnon mukaan raportti sisältää todennäköisen syyn akkupaloon.

Julkistettuihin tutkimusmateriaaleihin voi tutustua NTSB:n sivustolla.