Tunturi-Lapin kuntien ja yrittäjien sekä Finavian välisissä neuvotteluissa saavutettiin ratkaisu. Enontekiön kunta ja Finavia allekirjoittivat lentoaseman toiminnan jatkumisen mahdollistavan esisopimuksen ja lopullinen sinetöinti on määrä saada aikaan lokakuussa 2020. Sopimuksen on määrä turvata Enontekiön lentoaseman tulevaisuus jopa pariksikymmeneksi vuodeksi ja samalla väistyi myös tämän osalta uhka lentoliikenteen talvikauden 2020-2021 osalta. Finavia tuli toukokuussa 2020 julkisuuteen Enontekiön lentoaseman tilanteella, jonka mukaan sen elinkaari on loppuvaiheessa ja edessä olisi mittavat jopa 15 miljoonan euron investointitarpeet. Finavian näkökulmasta sellainen investointi ei olisi ollut liiketaloudellisesti perusteltu. Säännöllistä lentoliikennettä Enontekiöön ei kuitenkaan ole ollut tarjolla kahteen vuoteen ja tilauslentoliikennekin on keskittynyt ainoastaan talvikauteen. Finavian mukaan lentoasema ei enää täyttäisi yhtiön kaupalliselle lentoliikenteelle asettamaa laatutasoa. Sen myötä oli uhkana, ettei lentoasemaa olisi voitu avata nykyisessä kunnossa talvikaudelle 2020‒2021. Enontekiöllä Finavian ulostulo herätti kummastusta ja kunta tiedottikin, että lentokenttäyhtiö ei noudata omistajan tahtotilaa, vaan uhkailee Enontekiön kentän sulkemisella. Kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen piti tuolloin Finavian toiminta on täysin vastuuttomana. Enontekiön lentokentän vaikutus alueen matkailu- ja palvelualan yrityksille on laskelmien mukaan vuosittain noin 5,5 miljoonaa euroa. Jo tuolloin oli tiedossa, että valtion lisätalousarviossakin oli mukana lentoasemalla viiden miljoonan euron kehitysrahoitus. Se on nyt myös jo myönnetty. Kevään ja kesän aikana osapuolet ovat kuitenkin päässeet kunnolla neuvottelupöytään ja käyneet kuvailemansa mukaisesti intensiiviä neuvotteluita. Näiden neuvotteluiden aikana saavutettiin yksi merkittävä etappi perjantaina 31. heinäkuuta 2020. Tuolloin Enontekiön kunta ja Finavia julkistivat allekirjoittaneensa esisopimuksen, joka mahdollistaa lentokentän toiminnan jatkumisen. "Sopimus tarkoittaa kunnan kannalta sitä, että Enontekiölle voidaan lentää tulevina vuosina. Matkanjärjestäjät voivat käyttää lentokenttää ensi ja tulevina talvina. Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme neuvotteluissa yhteisesti sovittuun tavoitteeseen Tunturi-Lapin saavutettavuuden kehittämiseksi", kertoo Enontekiön kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen. "Olemme hyvin tyytyväisiä, että Enontekiön lentoaseman tulevaisuudelle on löytymässä ratkaisu uuden lentoaseman ylläpitäjän toimesta. Tämä ratkaisu mahdollistaa lentoliikenteen jatkamisen myös tulevaisuudessa", sanoo puolestaan Finavian verkostoliiketoiminnan johtaja, Jani Jolkkonen. "Selvää kuitenkin on, että tällä järjestelyllä varmistamme lentoaseman toiminnan. Haluan kiittää kaikkia asiaan vaikuttaneita tahoja ja ihmisiä eduskunnasta Tunturi-Lapin yrittäjiin", jatkaa kunnanjohtaja Rantapelkonen. Lopulliset järjestelyä koskevat sopimukset on tarkoitus allekirjoittaa lokakuussa 2020. Esisopimukset edellyttävät vielä osapuolten toimivaltaisten päätöksentekoelinten hyväksyntää elokuun aikana. Kauppasummaa ei ole toistaiseksi julkistettu. Enontekiön lentoaseman ylläpito, lentoliikenteen matkustajapalveluiden järjestäminen, lentoaseman alueen kunnossapito, lentoaseman kaupallinen toiminta sekä lentoaseman kehittäminen siirtyvät Enontekiön kunnalle. Kunta sitoutuu esisopimuksessa pitämään lentokentän toiminnassa tai vaihtoehtoisesti perustaa yhtiön ylläpitämään lentoaseman infraa tai vaihtoehtoisesti etsimään jonkin muun ratkaisun. Finavia kuitenkin ylläpitää lentoasemaa vielä seuraavan talvikauden ja huolehtii lentoasemalle suuntautuvasta lentoliikenteestä. Lisäksi Finavia toteuttaa lentoaseman 2001 metrin pituisen kiitotien 03/21 päällystysurakan elo-syyskuun 2020 aikana. Lentoliikennealueen päällystystöiden kustannuksista vastaa Enontekiön kunta. Tällä päätöksellä turvataan Tunturi-Lapin matkailun kehityksen kaikkein tärkein eli saavutettavuus seuraavaksi 15–20 vuodeksi. Se tarkoittaa noin 5,5 meur aluetaloudellisia vaikutuksia vuodessa, joten puhutaan varovastikin arvioiden vähintään 100 meur positiivisesta kehityksestä alueelle” kertoo Enontekiön yrittäjien puheenjohtaja Pasi Ikonen. Enontekiön lentokentän matkustajamäärä kasvoi 23 prosenttia vielä alkuvuonna 2020 edelliseen vuoteen verrattuna. Matkustajia oli alkuvuonna 5 258. Kaikkiaan vuoden 2019 aikana matkustajia oli 27 979 ja heistä kaikki olivat kansainvälisiä matkustajia. Lue myös:
|
|||