Estonian Air supistaa toimintaansa - kokonaistappiot 49,2 miljoonaa euroa

Estonian_jetsEstonian Airin vuoden 2012 liikevaihto oli 91,5 miljoonaa euroa ja tulos jäi 35,8 miljoonaa tappiolliseksi. Kertaerien jälkeen tappiota tuli kaikkiaan 49,2 miljoonaa euroa. Kustannukset lentoyhtiön ja verkoston kasvattamisesta olivat noin 26 miljoonaa euroa.

Estonian Air kuljetti vuoden 2012 aikana ennätysmäärän eli 887 563 matkustajaa. Kasvua edellisvuoteen oli huimat 31 prosenttia. Tarjottujen lentojen määrä kasvoi vuoden aikana 67 prosenttia, matkustajatäyttöasteen ollessa kohtuulliset 70,7 prosenttia.

Yhtiön lennoista kulki ajallaan 82,3 prosenttia ja lähtöluotettavuus oli 98,4 prosenttia. Polttoainekulut kasvoivat edellisvuodesta 26 prosenttia ollen 31,4 miljoonaa euroa. Leasingkoneiden vuokramaksut olivat vuonna 2012 noin 7,6 miljoonaa euroa.

"Vuoden 2012 lopussa Estonian Airin hallitus päätti muuttaa strategiaa kasvusta takaisin point-to-point liikenteeseen", sanoo Estonian Airin tuore toimitusjohtaja Jan Palmér.

Yhtiön katsotaan voivan menestyä suoriin lentoihin erikoistuneena ja kohteiden määrän kerrotaan olevan jatkossa 9-12. Vuoden 2012 aikana kohteita oli 24. Valikoitujen kohteiden potentiaaliset matkustajamäärät vaihtelevat 40 000 ja 130 000 matkustajan väliltä ja kohteiden etäisyys Tallinnasta on 300-1500 kilometriä.

Kilpailukykyisen ja kustannustehokkaan tuotteen tarjoaminen tarkoittaa jatkossa yhden konetyypin suihkukonelaivastoa. Tavoitteena on luoda kannattava lentoyhtiö, joka vastaa Viron tarpeita.

"Estonian Air kuljetti vuoden 2012 aikana ennätysmäärän matkustajia mutta tuotot eivät riittäneet tukemaan yhtiön toimintaa. Kesäliikennekauden alussa käyttöön otettujen neljän uuden suihkukoneen lisääminen laivastoon osoittautui lopulta suunniteltua kalliimmaksi", toteaa Palmér.

Tappioiden ja vaihtuneen stategian vuoksi myyntiin menee myös yhtiön yli 9000 neliömetrin pääkonttori, josta on saatu jo 7,5 miljoonan euron tarjous.Työntekijämäärä laskee uudelleenjärjestelyiden seurauksena puoleen kesän 2012 ennätysmääräisestä 331 työntekijästä.

Laivasto ja verkosto kutistuvat

Tammikuusta 2013 lähtien Estonian Air on tehnyt uudelleen järjestelyjä parantaakseen kustannustehokkuutta sekä tarjotakseen lentoja Virolle tärkeisiin kohteisiin joihin on myös kovasti kysyntää.

Estonian Airin kymmenen tärkeintä kohdetta ovat Tukholma, Kööpenhamina, Amsterdam, Bryssel, Oslo, Moskova, Pietari, Kiev, Vilna ja Trondheim. Kausikohteina mukana on lisäksi Pariisi ja Nizza.

Yhtiön laivastossa oli vuoden 2012 lopussa 11 konetta. Kalusto koostui kolmesta yhtiön omistamasta CRJ900-koneesta, kolmesta vuokratusta Saab 340 -potkuriturbiinikoneesta sekä neljästä Finnairilta vuokratusta Embraer E170 -koneesta.

Yhtiöllä on laivastossaan lisäksi yksi Boeing 737-500 -kone, josta luovutaan kesäkuussa 2013. Potkurikoneoperoinnin päättymisen myötä ensimmäinen Saab 340 -kone luovutettiin pois jo tammikuussa 2013. Loput kaksi Saabia palautetaan sopimuskauden päättyessä huhti- ja toukokuussa 2013.

Leasingyhtiö GECAS:n kanssa on päästy sopuun kahden toukokuussa 2012 vuokratun E190-koneen peruutuksesta. Koneet oli määrä toimittaa Estonian Airille vuoden 2013 alussa.

Kuluvan vuoden aikana Estonian Air vähentää laivastonsa koon viiteen suihkukoneeseen joiden kaikkien kerrotaan olevan samaa tyyppiä.

Lue myös:
Artikkeli 27.3.2012: Estonian Airin uusi strategia etenee