EU asetti suuntaviivat ilmailupolitiikalle ja kilpailukyvyn parantamiselle

eu_logoEU:n liikenneministerit kokoontuivat Brysselissä 20. joulukuuta keskustelemaan EU:n ilmailupolitiikasta vastatakseen tulevaisuuden haasteisiin. EU on joutunut taantuman takia huonoon asemaan verrattuna moneen muuhun alueeseen. Kokouksessa haettiin ratkaisumalleja olemassaoleviin haasteisiin.

EU:n liikenneministerit ovat vuoden 2005 kokouksessaan lähteneet kehittämään EU:n ulkoista ilmailupolitiikkaa. Tuoreimmassa kokouksessa päivitettiin ilmailualalla tapahtunutta kehitystä ja pohdittiin kilpailukykyisen ilmailualan merkitystä EU-alueen taloudelle.

EU:n lentoyhtiöt ovat kovassa kilpailutilanteessa maailmanlaajuisilla markkinoilla. Ilmailualan kilpailukykyä turhaan rasittavia päätöksiä tulisi välttää niin EU:n sisäisessä politiikassa, kuin kansalllisella tasolla.

Ministerit ovat yhtä mieltä siitä, että ilmailualan merkitys EU:n taloudelle on merkittävä talouskasvun, liikenneyhteyksien, työpaikkojen ja turismin kautta. Kilpailukyvyn parantamiseksi ja pelikentän tasoittamiseksi on tehtävä päätöksiä EU:n sisä- ja ulkopolitiikassa.

Komission ehdottamien ja neuvoston hyväksymien toimepiteiden mukaan tarvitaan neuvotteluita keskeisten kumppanien kanssa uusista liiketoimintamahdollisuuksista kasvavilla markkinoilla kuten Turkki, Intia ja Venäjä. Lisäksi kehitetään uusia keinoja torjua epäreilun kilpailun torjuntaan ja luodaan oikeanlaista sääntelyä kannustamaan investointia.