”Helsinki-Vantaan lentoaseman palveluita ja asiakaskokemusta kehitetään datalähtöisesti. Nyt pilotoitavan jonotusajan ennusteen tavoitteena on kehittää turvatarkastuksen asiakaskokemusta ja sujuvaa matkustamista entisestään. Keräämme palvelun käyttäjiltä aktiivisesti palautetta sivustolla olevan palautelomakkeen kautta", sanoi Finavian Helsinki-Vantaan matkustajapalveluista vastaava johtaja Hanna Hämäläinen. Matkustajat voivat tarkistaa turvatarkastuksen jonotusajan ennusteen ennen lentoasemalle saapumista. Finavia on lisännyt ennusteeseen myös tiedon matkalle lähtevien matkustajien määrästä 30 minuutin välein.
Lokakuusta 2024 lähtien turvatarkastusten jonotustieto on ollut koekäytössä myös Finavian verkkosivuilla. Palvelu koekäyttöjakson aikana kerännyt kahdessa kuukaudessa jo lähes 100 000 näyttökertaa. Määrä kertoo selvästi, että palvelulla on kysyntää matkustajien keskuudessa. Finavian mukaan koekäyttöjakso jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka. Finavia kerää käyttäjien kokemuksia palvelusta sivustolla olevan palautelomakkeen avulla.
Nyt palvelun uudelleenlanseerauksen yhteydessä Finavia suosittelee edelleen, että matkustajat noudattavat lentoyhtiön antamaa saapumisaikaa lentoasemalle. Palvelun ennustama jonotusaika voi poiketa todellisesta odotusajasta. Koekäytössä oleva jonotusajan ennuste ei Finavian mukaan tällä hetkellä ota täysimääräisesti huomioon syyskuussa 2024 muuttuneiden EU-nestesääntöjen vaikutusta matkustajakäyttäytymiseen. Kuluttajaliitto otti syyskuussa kantaa turvatarkastusruuhkiin todeten kuluttajasuojan olevan heikko, jos lennolta myöhästyy turvatarkastuksen jonon takia. Lennot ostanut matkustaja ei ole kuluttajasuhteessa turvatarkastuksen järjestäjään.
Helsinki-Vantaan lentoseman lähtöturvassa olevan C3-skannerilla varustetun turvatarkastuslinjan laskennallinen matkustajien läpäisymäärä on noin 300-350 matkustajaa tunnissa. Perinteisten läpivalaisulaitteiden osalta läpäisymäärä on matalampi eli noin 100-150 matkustajaa tunnissa.MH Lue myös:
|
|||