Finnair Cargon johtaja Mikko Tainio siirtyy Terveystalon palvelukseen 1.11.

Finnair Cargon toimitusjohtaja Mikko Tainio jättää tehtävänsä.  Hänet on nimitetty Terveystalon Julkisten palvelujen johtajaksi 1. marraskuuta 2020 lähtien. Tainio ehti toimia eri tehtävissä Finnairilla noin 15 vuoden ajan. 

 

Mikko Tainio, s. 1979, KTM on nimitetty Julkisten palvelujen johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.11.2020. Mikko Tainiosta tulee Terveystalon johtoryhmän jäsen ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Ville Iholle. 

Mikko Tainio siirtyy tehtävään Finnairilta, missä hän on toiminut usean eri liiketoimintayksikön johdossa, viimeksi Finnair Cargo -rahtiyhtiön toimitusjohtajana.

Juuri rahtiliiketoiminta on tuonut Finnairille tuottoja matkustamäärien pudottua koronapandemian seurauksena. 

Ennen siirtymistään Finnairin linjajohtoon Tainio vastasi konsernin Business Controlling -toiminnasta talousorganisaatiossa.

”Toivotan Mikon lämpimästi tervetulleeksi Terveystaloon. Mikolla on monipuolinen kokemus ja erinomaiset näytöt vaativista palveluliiketoiminnan johtotehtävistä monimutkaisessa ja henkilöstöintensiivisessä liiketoimintaympäristössä. Mikon vahva operatiivinen ja taloudellinen osaaminen, sekä hänen kykynsä viedä vaikeitakin hankkeita maaliin täydentää hyvin Julkisten palvelujen tiimin erittäin vahvaa toimialaosaamista”, sanoo Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho.

Terveystalon nykyinen toimitusjohtaja Ville Iho on toiminut aiemmin mm. Finnairin operatiivisena johtajana sekä myös lyhyen ajan toimitusjohtajan sijaisena.

Lue myös: