Finnair lentää Tel Aviviin normaalista perjantaina 25. heinäkuuta. Euroopan lentoturvallisuusviranomainen EASA lievensi suositustaan Ben Gurionin operaatioiden välttämisestä torstaina. SAS aloitti lennot jo torstai-iltana. Toisenlaiseen ratkaisuun tilannearvion perusteella ovat päätyneet ainakin Lufthansa konserni sekä Niki. EASA kehotti pävitetyssä turvallisuustiedotteessaan SIB 2014-22R1, että kansallisten viranomaisten tulisi perustaa arvionsa Ben Gurionin kentälle operointiin tarkkaan riskiarviointiin yhteistyössä operaattoreiden kanssa. Finnair tiedotti operoivansa perjantaina 25. heinäkuuta lennon sekä lauantaisen paluu lennon normaalisti. Yhtiö kuitenkin tarkkailee tilanteen kehittymistä ja on valmis reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla. SAS aloitti operaatiot Tel Avivin Ben Gurionin kentälle jo torstai-iltana. Lufthansa, Germanwings, Austrian Airlines, Swiss ja Brussels Airlines peruvat kaikki 16 lentoaan Tel Aviviin perjantaina 25. heinäkuuta. Samanlaisen arvion on tehnyt myös Niki. Lufthansa kertoo tiedotteessaan huomioineensa Israelin tekemät toimet Ben Gurionin lentoaseman turvallisuuden parantamiseksi "Iron Dome"-järjestelmällä. Yhtiö ilmoittaa jatkavansa operointia kentälle, kun takuut turvallisuudesta on varmistettu. Lue myös:
|
|||