Finnair onnistui verkoston tasapainotuksessa - uudet Dohan-reitit ovat täyttäneet tavoitteet

Finnair_Qatar_Doha_1Finnair on onnistunut verkostonsa tasapainotuksessa ja tavoitteet on sen osalta nyt saavutettu. Huomionarvoista on Finnairin ja Qatar Airwaysin välinen yhteistyö kolmella Euroopasta Dohaan suuntautuvalla reitillä, joilla kysyntä on ollut vahvaa.

Ilmatilarajoitusten seurauksena Finnair on osana uudistettua strategiaansa muuttanut reittiverkostoaan maantieteellisesti tasapainoisemmaksi. Idän lisäksi on katsottu entistä enemmän länteen, mutta myös etelään.

Aasia on edelleen keskiössä vaikka kiertoreitit tuottavat erinäisiä haasteita. Kiina on avautunut lopulta odotettua nopeammin. Finnair odottaa Kiinan-markkinoilta merkittävää kysyntää Euroopaan ja Euroopasta Kiinaan alkaen liikematkustuksesta. Laajemmin Finnair arvioi kysynnän toteutuvan pienellä viiveellä. Kysyntä kasvaa heti, kun kiinalaiset ovat saaneet passi- ja viisumiasiat kuntoon.

Finnair aikoo lisätä lentoja Kiinaan ja muutoksia kysynnässä tarkkaillaan. Tällä hetkellä Finnair lentää Kiinaan vain kaksi viikkovuoroa Helsingin ja Shanghain välillä. Lentoja tarjoaa myös yhteistyökumppani Juneao Air. Finnairin tavoitteena on kasvattaa Shanghain-lennot päivittäisiksi ja saada avattua myös Pekingin-reitti kesän 2023 aikana. Aikataulu on vielä avoin ja se tarkentuu kysynnän mukaisesti.

Finnair lisää kesäkaudelle lentoja myös Japaniin ja Etelä-Koreaan. Osakaan on luvassa yli vuoden tauon jälkeen kolme viikkovuoroa. Tokion Hanedaan Finnair lentää jo päivittäin ja lisävuoroja on luvassa Tokion Naritaan. Kesällä 2023 Finnairin verkostossa on tarjolla Suomen ja Japanin välillä yhteensä 14 viikkovuoroa. Lennot Hongkongiin ja Delhiin tulevat myös päivittäisiksi.

Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä uusilla reiteillä olevan kysyntää.

"Dallasin lennot ovat saaneet myönteisen vastaanoton ja asiakasluvut ovat rohkaisevia. Samoin on tilanne Mumbain-reitin osalta", sanoi Manner.

Finnair avasi marras- ja joulukuussa 2022 myös kolme uutta reittiä yhteistyössä Qatar Airwaysin kanssa. Manner totesi Finnairin olevan tyytyväinen uusien Dohan-reittien saamaan vastaanottoon ja täyttävän yhteistyölle asetetut tavoitteet. Reitteihin kohdistunut kysyntä on ollut vahvaa.

Finnair lentää Dohaan Helsinki-Vantaalta, Tukholmasta ja Kööpenhaminasta. Alunperin yhteistyön oli määrä kattaa myös neljäs reitti. Se ei kuitenkaan toteudu. Syynä on ainakin Finnairin oman lentämisen kasvu.

"Neljäs reitti ei toteudu. Se on kuitenkin sopiva asia, sillä meillä ei olisi siihen lentokoneita eikä miehistöjä", kertoi Manner.

Qatar Airwaysin ja Airbusin yhteisen matkan jatkumisen ei arvioida vaikuttavan Finnairiin ainakaan negatiivisesti. Finnairilla ja Qatar Airwaysillä on Dohan-lennoista pitkäaikainen sopimuskausi, joka ulottuu vuoteen 2025 saakka. Se määrittää lentojen toteutumista.

"Qatar Airwaysilla on erittäin aggressiviset kasvusuunnitelmat, joita se toteuttaa omilla koneilla sekä kumppaneidensa kautta", täsmensi Manner positiivisia näkymiä.

Finnair keskittyy strategian toimeenpanoon ja se pitää sisällään kannattavuuden kasvun pandemiaa edeltävälle tasolla riippumatta Venäjän ilmatilan tilanteesta. Tämä tavoite on määrä saavuttaa vuoden 2024 puolivälistä alkaen. Tehdyt toimet ovat nostaneet Finnairin kannattavuuden tielle ja tulokset ovat rohkaisevia. Seuraavaksi Finnair aikoo nousta kannattavaksi koko vuoden osalta.

"Työtä on vielä paljon jäljellä, mutta ollaan menossa oikeaan suuntaan tällä matkalla", sanoi Manner. MH

Lue myös:

Artikkeli: Finnairin Topi Manner: katsomme itään, etelään ja länteen – sopeudumme uusiin realiteetteihin