Finnairille ilmailuviranomaisen poikkeuslupa - lentää Hongkongiin edestakaisin lisätyllä miehistöllä

A350_Fin_night_1Finnair jatkaa lentoja Hongkongiin normaalin aikataulun mukaisesti lisätyllä ohjaamomiehistöllä, kertoo MTV uutiset. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo myöntäneensä Finnairille poikkeusluvan edestakaisiin operaatioihin Hongkongiin lisätyllä miehistöllä.

Finnairin lentäjälle todettiin Hongkongissa maahantulon yhteydessä koronatartunta, jonka seurauksena edessä oli koronakaranteeni Kiinan erityishallintoalueella. Kyseisellä lennolla oli MTV uutisten mukaan kolme Finnairin lentäjää sekä paikallinen matkustamomiehistö. Hongkongissa normaali karanteeniaika on 21 vuorokautta.

MTV uutisten mukaan vielä ei tiedetä koska suomalaislentäjät vapautuvat karanteenista, mutta Finnair on kommentoinut työskentelevänsä aktiivisesti saadakseen lentäjänsä pian Suomeen.  MTV uutisten mukaan Suomen Hongkongin-pääkonsulaatissakin toimitaan yhteistyössä lentoyhtiön kanssa asian edistämiseksi.

Finnair lentää tällä hetkellä Hongkongiin matkustajalentoja neljän viikkovuoron verran ja niiden lisäksi lennetään kaksi viikkovuoroa lentorahtia. Lennot jatkuvat edelleen, mutta nyt ne toteutetaan ilmailuviranomaisen eli Traficomin myöntämällä poikkeusluvalla lisätyn miehistön turvin. Työ- ja lepoaikasäännökset eivät mahdollistaisi edestakaista lentoa ilman poikkeuslupaa.

"Luvat myönnetään määräaikaisina ja lupa on myönnetty Hongkongin lennoille", kertoi johtaja Jari Pöntinen Traficomin liikennejärjestelmäpalveluista Lentoposti.fi:n tiedustellessa mahdollista poikkeusluvan tarvetta.

Käytännössä lisätty miehistö tarkoittaa kaksinkertaista määrä lentäjiä eli kolmen lentäjän sijaan koneessa olisi kuusi lentäjää. Heistä toiset lentävät A350-900 -koneen Helsinki-Vantaalta Hongkongiin ja toiset lepäävät. Paluumatkalle ohjaimiin tulee koneessa levännyt miehistö. Näillä toimin miehistö ei joudu lainkaan maahantulomenettelyn piiriin.

Useat lentoyhtiöt ovat keskeyttäneet lentonsa Hongkongiin. Viimeisin lentojen keskeyttäjä on British Airways, jonka miehistö jäi vain vähän aikaa sitten karanteeniin Penny's Bayn karanteenikeskukseen.

Osa lentoyhtiöistä lentää Hongkongiin Finnairin tavoin edestakaisin tai mahdollisesti jonkin toiseen kohteen kautta, joka mahdollistaa edestakaiset lennot. Välilaskullinen operaatio vaikuttaisi kuitenkin merkittävästi lennon kannattavuuteen ja toisi vähäisillekin matkustajille lisäviiveitä matkantekoon.

MTV uutiset: Finnair muuttaa lentojärjestelyjään Hongkongiin: Tuplamiehityksen avulla koko miehistö ei jää enää jumiin koronatestin takia