Finnairin haltuunottama catering-yhtiö vaihtaa nimensä - Finnair Kitchen Oy aloittaa toiminnan

LSG_2Lentoposti.fi kertoi torstaiaamuna 13. huhtikuuta Finnairin ottavan määräysvallan takaisin itselleen LSG Sky Chefs Finland Oy:ssä. Finnair vahvisti iltapäivällä ottavansa lentojensa aterioiden valmistuksen ja kehittämisen takaisin osaksi omaa toimintaansa. Samalla LSG Finlandin nimi jää historiaan ja tilalle tulee Finnair Kitchen Oy.

Finnair ja LSG ovat neuvotelleet uudesta yhteistyömuodosta marraskuusta 2016 lähtien, jolloin LSG Group päätti olla käyttämättä osto-optiotaan catering-yhtiöstä. LSG on ollut yhteistyökumppanina catering-hankkeessa vuodesta 2012 lähtien.

Määräysvalta on ollut LSG Lufthansa Service Europa/Afrika GmbH:lla. Hallinnan siirtymispäivämäärä tarkentuu myöhemmin.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston on hyväksynyt yhtiöiden välisen yrityskaupan 31.3.2017. KKV:n arvion mukaan yrityskauppa ei olennaisesti estä kilpailua Suomen markkinoilla.

Catering-yhtiön nimi tulee olemaan jatkossa Finnair Kitchen Oy, ja se tulee osaksi Finnairin Customer Experience -yksikköä, joka vastaa Finnairin asiakaskokemuksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Finnair Kitchen Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Mikko Tainio, joka on aiemmin vastannut Finnairin maapalveluista.

LSG_1"On hienoa, että Finnair Kitchen tulee osaksi Finnairia ja tiiviiksi osaksi asiakaskokemuksemme kehittämistä. Finnair on vahvassa kasvussa ja pohjoismaisen asiakaskokemuksen tarjoaminen on strategiamme kulmakiviä", sanoo Finnair Kitchen Oy:n toimitusjohtaja Mikko Tainio. 

"Lennonaikaisella tarjoilulla on keskeinen rooli asiakkaan matkustuskokemuksessa, ja pystymme jatkossa kehittämään tarjoilua entistä paremmin pohjoismaisen visiomme mukaisesti. Jatkamme myös hyvässä vauhdissa olevaa toiminnan uudistamista ja tehostamista."

“Olemme viime vuosina saaneet aikaan hyviä tuloksia tehostamalla tuotantoa kokonaisvaltaisesti Lean-toimintamallin avulla ja takaamalla korkean laatutason.  Tulemme luovuttamaan eteenpäin hyvin toimivan yksikön, ja olemme iloisia siitä, että kumppanuus Finnairin kanssa jatkuu, sillä yhtiö on LSG Groupille tärkeä asiakas monissa cateringiin liittyvissä toiminnoissa edelleen ” totesi LSG Sky Chefs Finland Oy:n väistyvä toimitusjohtaja Dirk Kühnemund.

LSG Sky Chefs Finland Oy on toiminut LSG:n hallinnassa vuodesta 2012. Muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta Finnairin operatiiviseen tulokseen tai taloudelliseen asemaan. LSG Sky Finlandin henkilöstö, noin 500 henkeä tulee siirtymään Finnair Kitchenin palvelukseen hallinnan siirtyessä.

Lue myös Lentoposti.fi:n uutinen aamulta 13.4: