Finnairin jatkuva lentojen peruminen ei saa kiitosta Kokkolan ja Pietarsaaren seudulla

Norra ATR 72Finnairin lentojen perumiset ja aikataulumuutokset erityisesti Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalle eivät saa kiitosta asiakkailta, kertoo Svenska YLE. Kokkolan lennoista on peruttu kevään aikana kaikkiaan noin 60 lentoa. Syitä perumisille on useita. Finnair kertoo kuitenkin tehneensä järjestelyjä, joilla matkustajat pääsevät kohteisiinsa mutta eri aikataululla.

Finnair lentää Kokkola-Pietarsaaren Kruunupyyn lentokentällä pääsääntöisesti kolmesti päivässä. Lauantaisin lentoja on päivittäin kaksi. Finnairin mukaan lentojen määrää supistetaan juhannuksen ympäriltä ja pyhinä.

Alkuvuoden aikana Finnair on lentänyt Kokkolaan ja Kokkolasta kaikkiaan noin 90 prosenttia luvatuista lennoistaan. Kaikkiaan lentoja on ollut 593 ja peruttuja siis 61 lentoa.

Finnair kertoo korvanneensa perutuista lennoista 45 uudella lennolla, jonka aikataulu poikkesi alkuperäisestä. Muuttuneet lennot oli yhdistetty muihin kohteisiin esimerkiksi reitillä Kokkola-Kemi-Helsinki. Loppujen 16 lennon osalta Finnair kertoo uudelleen reitittäneensä matkustajat.

"Perumisia ilman korvaavaa yhteyttä on juuri tällä järjestelyllä haluttu välttää", täsmentää Finnairin viestinnän Laura Varja Lentoposti.fi:lle.

Perumisten taustalla on useita syitä. Finnair kertoo Lentoposti.fi:lle syiksi tekniset viat ja sääolosuhteet mutta myös Finnairille lentoja operoivan Norran lentäjien ylityökiellon. Finnairin osaomistusyhtiön lentäjät aloittivat työtaistelutoimet jo joulukuussa 2018. Neuvottelut työehtosopimuksesta eivät ole sittemmin edenneet ja neuvottelut ovat ilmeisesti jopa keskeytetty.

Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä on ollut alkuvuoden 2019 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 12 280 matkustajaa. Määrä on reilut 35 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Kansainvälisten matkustajien määrä on pudonnut yli 90 prosenttia, kun Nextjetin lennot loppuivat. Edellisen täyden vuoden eli 2018 aikana Kokkola-Pietarsaaren kentällä oli 68 636 matkustajaa.

Svenska Ylen mukaan lentoja oltaisiin karsimassa Kemistä eikä nyt käytetty yhdistelmälento olisi jatkossa enää pelastamassa tilannetta. Suoraan se ei kuitenkaan vaikuta Kokkola-Pietarsaaden tilanteeseen. Käytännössä Kemistä loppuisi myöhäinen iltalento ja aikainen aamulento, kun konetta ei siellä enää yövytettäisi. Myös tarjotut paikkamäärät ovat kutistuneet konekokoja alaspäin rukattaessa ainakin Kokkola-Pietarsaaressa.

Finnair kertoo pahoittelevansa perumisia asiakkailleen. Alkuvuonna Finnair on joutunut perumaan jonkin verran myös muiden kotimaan kohteiden lentoja samoista syistä.

Svenska Yle: Allt svårare att resa till och från Karleby-Jakobstad flygplats – Finnair fortsätter ställa in flygningar