Lufthansan tarjous voitti TAP Air Portugalin yksityistämishankkeen - tavoitteena 49,9 % osuus

TAP_A330neo_ilmassaPortugalin hallitus on päättänyt edetä TAP Air Portugalin yksityistämisessä Lufthansa-konsernin kanssa. Ensivaiheessa Saksalaisjätti ottaa haltuunsa vähemmistöosuuden TAP:sta ja strategiana on tukea yhtiön kasvua säilyttäen samalla sen kansallinen identiteetti ja vahvistaa kestävästi Portugalin yhteyksiä, erityisesti Pohjois- ja Latinalaiseen Amerikkaan.

Lufthansa on tarjonnut 1,025 miljardin euron ostohintaa 44,9 prosentin osuudesta portugalilaisyhtiöstä. Viisi prosenttia yhtiöstä tarjotaan ensisijaisesti TAP:n työntekijöille, mutta Lufhtansa on valmis ostamaan myös tämän osuuden ja ottamaan haltuun 49,9 prosenttia osakkeista 1,2 miljardin euron hintaan.

Kaikkiaan kaksivaiheisen kaupan kokonaisvaikutus on 2,552 miljardia euroa, jos Lufthansa hankkii koko yhtiön omistukseensa kaupan toisessa vaiheessa alkuvuodesta 2028. Mahdollisen toiseen vaiheen aikana Portugalin hallitus saisi 488 miljoonan euron arvosta osakkeita Lufthansa-TAP -yhteisyrityksestä ja tulisi toiseksi suurimmaksi omistajaksi Euroopan suurimmassa lentoyhtiössä.

Portugalin hallituksen mukaan Lufthansan tarjous oli korkeampi, jonka lisäksi kauppa turvaa kansalliset strategiset edut. Saksalaistarjous oli 16 prosenttia korkeampi kuin hankkeessa kilpailleella Air France - KLM -konsernilla. Portugahlin hallitus on myös on vakuuttunut siitä, että Lufthansalla on TAP:n kestävän kasvun edellyttämä mittakaava, resurssit ja kunnianhimo.

Hallituksen lausunnon mukaan sekä Lufthansan että Air France - KLM:n tarjoukset paranivat kohti neuvotteluiden loppuvaiheita ja että yritysoston arvo on nyt suurempi kuin vuodesta 2023 lähtien tehdyt riippumattomat arvioinnit antoivat ymmärtää.

Lufthansa mahdollistaa TAP:n kasvun maailmanlaajuisesti vahvistamalla läsnäoloa Latinalaisessa Amerikassa sekä Porton lentokentällä ja kasvattamalla TAP:n laivastoa jopa nykyisestä 117 lentokoneesta 130 lentokoneeseen vuoteen 2035 mennessä. Kyseessä on jopa 3-4 miljardin euron investointi TAP:in laivastoon. Luvassa on myös jopa kahdeksan A350-900 -konetta TAP:n laivastoon vuoden 2030 jälkeen.

Lufthansan tarjous sisältää lisäinvestointeja myös Portugaliin huolto-operaatioihin sekä mahdollisuuden perustaa lentokoulu Tancosiin.

"TAP Air Portugal on vahva ja kannattava lentoyhtiö, pitkäaikainen kumppanimme Star Alliancessa ja kansainvälisesti menestynyt johtava lentoyhtiö Etelä-Atlantin reiteillä. Se tunnetaan erinomaisista työntekijöistään ja sillä on vakuuttava liiketoimintamalli", avasi Lufthansa-konsernin toimitusjohtaja Carsten Spohr.

TAPin hallussa on arvokkaita slotteja Lissabonin ja Brasilian sekä Afrikan ja Yhdysvaltain kohteisiin.

"Tämänpäiväisellä päätöksellä Portugalin hallitus on tasoittanut tietä TAP Air Portugalille tämän menestystarinan jatkamiselle yhdessä Lufthansa-konsernin kanssa. Samalla tämä antaa meille mahdollisuuden jatkaa johdonmukaisesti kansainvälistymisstrategiaamme ja vahvistaa asemaamme kestävästi Etelä-Atlantin markkinoilla. Olemme vuosikymmenten ajan investoineet maahan, luoneet ja turvanneet korkeasti koulutettuja työpaikkoja sekä yhdistäneet Portugalin Eurooppaan ja maailmaan", jatkoi Spohr.

TAP_AirbusLufthansa-konserni työskentelee hankkeessa yhteistyössä Portugalin hallituksen ja Portugalin valtiollisen holdingyhtiö Parpúblican kanssa viimeistelläkseen hankintasopimukset ja täyttääksen kilpailuviranomaisten sekä muiden viranomaisten vaatimukset.

Lufthansa-konserniin kuuluvat matkustajalentoyhtiöt ovat Lufthansa, Austrian Airlines, Brussels Airlines, City Airlines, Discover Airlines, Eurowings, Lufthansa Regional, Air Dolomiti, Lufthansa CityLine, Swiss International Air Lines ja ITA Airways.

Lue myös: