Fintrafficin mukaan liikennemäärät ovat edelleen olleet poikkeuksellisen hiljaisia lento-, raide- ja maantieliikenteessä. Lentoliikenteen osalta ei ole toistaiseksi näkynyt edes elpymistä. Suomen portti maailmalle eli Helsinki-Vantaan lentoasema on edelleen hiljainen. Rajatarkastuksia tehtiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla viikon 14 aikana yhteensä 8 732 matkustajalle. Sisärajaliikenteen osalta Suomeen saapui muista Schengen-valtioista 3 804 henkilöä ja ulkorajaliikenteessä eli muualta kuin Schengen-valtioista Suomeen saapui Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta yhteensä 2 450 henkilöä.
Lentokentän pääoperaattori Finnair lensi maaliskuussa 2021 keskimäärin 74 päivittäistä lentoa. Pandemian seurauksena Helsinki-Vantaalle oli tammi-maaliskuussa 73 prosenttia vähemmän laskeutumisia kuin vuotta aiemmin, jolloin pandemia ei ollut vielä levinnyt nykyisessä laajuudessaan. Sekä Finnairin kuljettamien että Finavian lentoasemien kautta kulkevat matkustajamäärät ovat pudonneet vuoden 1985 tasolle. Myös ylilennot Suomen ilmatilassa ovat edelleen alhaisella tasolla. Normaalitilanteessa viikoittaisia ylilentoja olisi noin 4000, kun nykyisin viikoittainen ylilentomäärä on noin 1200-1300 lentoa.
Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner puolestaan totesi maaliskuun lopussa YLEn Ykkösaamussa, että Suomen exit-suunnitelma on käytännössä Finnairin exit-suunnitelma. Hallitus esitteli lausuntokierrokselle lähetettyä koronapandemian rajoituksista luopumisen tavoiteaikataulua 9. huhtikuuta. Lue myös:
|
|||