Flybe sponsoroi IFK Mariehamnia jo kolmatta vuotta

Flybe_ForAL_1Flybe jatkaa ahvenanmaalaisen IFK Mariehamnin sponsorointia myös tällä Veikkausliigakaudella. Sponsorointisopimus jatkuu yhtä kattavana kuin edellisenä vuonna ja pitää sisällään pelien sponsoroinnin lisäksi Flyben vahvan näkyvyyden Wiklöf Holding Arenalla.

”Aloitimme joukkueen sponsoroinnin samaan aikaan, kun Flybe Finland perustettiin ja yhteistyömme on toiminut erinomaisesti. Olemme erittäin ylpeitä IFK Mariehamnin menestyksestä ja uskomme, että joukkueella on kaikki mahdollisuudet päästä mitalisijoille tällä kaudella”, ennustaa Flybe Finlandin markkinointipäällikkö Tytti Haaga.

Vuonna 1919 perustettu IFK Mariehamn tavoittelee kaudella 2014 suomenmestaruutta yhdessä 11 muun Veikkausliigajoukkueen kanssa. Kaudella 2013 seura sijoittui Veikkausliigan neljänneksi pysyen samalla sijalla kuin edellisellä kaudella. Joukkueen ensimmäinen kotiottelu pelataan ensi sunnuntaina 13. huhtikuuta Wiklöf Holding Areenalla. Flyben sponsoripeli järjestetään 31. elokuuta, jolloin Maarianhaminassa on tiedossa myös muita Flyben järjestämiä tapahtumia.

Flybe lentää Helsingin ja Maarianhaminan välillä jopa kahdesti päivässä. Lentoyhtiö on sponsoroinut IFK Mariehamnia kausilla 2012 ja 2013 sekä nimennyt lentokoneensa saariston kunniaksi.

Lue myös: