Nordic Medic Week - poliisin erikoisyksiköitä, traumapotilaiden hoitoa ja helikopteritoimintaa

TEMS_MIRG_1Poliisin valmiusyksikkö Karhu järjestää Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella kansainvälisen Nordic Medic Week  -lääkintäharjoituksen 2.- 5. marraskuuta. Harjoituksessa on mukana osallistujia Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista, Saksasta ja Yhdysvalloista sekä Puolustusvoimien NH90-helikopteri.

Nordic Medic Weekin harjoitusalueet sijaitsevat Tampereella Poliisiammattikorkeakoululla sekä Kaupin ja Käpylän kaupunginosissa, Parolannummen varuskunta-alueella sekä Viialan vanhalla vaneritehtaalla.

poliisi_karhu1Harjoituksessa on mukana Puolustusvoimien NH90-helikopteri, joka on mahdollista havaita harjoituskohteiden lisäksi myös Tampereen yliopistollisella sairaalalla. Harjoittelussa käytetään harjoitusampumatarvikkeita, josta voi aiheutua melua lähiympäristöön. Harjoittelu ajoittuu päiväaikaan.

Tavoitteena on kehittää erikoisyksiköiden lääkintätoimintaa vaativilla poliisitehtävillä, jotka edellyttävät viranomaisilta poikkeuksellista kykyä loukkaantuneiden lääkintään ja evakuointiin.

Mukana poliisin valmiusyksikkö Karhun lisäksi poliiseja eri poliisiyksiköiden vaativien tilanteiden ryhmistä. Mukana harjoituksessa ovat myös Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat, taktinen ensihoito TEMS (Tactical Emergency Medical Support) ja Tampereen yliopistollinen sairaala.

UTJR_erikoisjoukot_3Harjoitukseen osallistuu poliisin erikoisyksiköiden henkilöstöä Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista, Saksasta ja Yhdysvalloista. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 80 henkilöä.

Pitkittynyttä kenttähoitoa harjoitellaan haastavissa olosuhteissa. Poikkeuksellisen vaativissa poliisitilanteissa korostuu tiimityöskentely ja usein myös yhteistyö muiden viranomaisten kanssa.

"Erikoisjoukkojen tehtäviin kuuluu myös lääkintätoiminta, joka pitää sisällään traumapotilaan hoidon sekä esimerkiksi potilaan vinssaamisen helikopteriin ja hoidon evakuoinnin aikana", kertoi valmiusyksikkö Karhun päällikkö, ylikomisario Juha Hietala.