Helsinki-Vantaalle aurinkovoimala - Finavian tavoitteena nollapäästöinen lentoasemaverkosto

HEL_terminaali_twr_1Finavia on päättänyt kiihdyttää ilmasto-ohjelmansa toteuttamista. Tavoitteena on yhtiön kaikkien 21 lentoaseman toiminnasta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen painaminen nollaan jo vuonna 2020. Myös lentoasemabussit alkavat käyttämään uusituvaa polttoainetta.
Finavia on mukana keskeisenä toimijana koko 21 lentoaseman verkostollaan eurooppalaisten lentoasemayhtiöiden yhteisessä sitoumuksessa, jonka tavoitteena on saada Eurooppaan 100 hiilineutraalia lentoasemaa vuoteen 2030 mennessä.

Helsinki-Vantaan lentoaseman osalta tavoite toteutuu jo vuonna 2017, jolloin lentoasemalle avautuu Pohjoismaiden suurin lentoasemalla sijaitseva aurinkovoimala ja lentoasemabussit siirtyvät käyttämään uusiutuvaa polttoainetta, jonka toimittaja löytyy todennäköisesti kotimaasta.

"Nyt kun kansainvälinen ilmastopolitiikka on ajautunut Yhdysvaltain äkkikäännösten takia vaikeuksiin, on entistä tärkeämpää, että yritykset näyttävät päästöjen vähentämisessä esimerkkiä. Finavia on sitoutunut tekemään sisukkaasti töitä sen puolesta, että lentoasemamme eivät lisää enää hiilidioksidipäästöjä vuonna 2020. Se tarkoittaa omien päästöjemme minimoimisen lisäksi sitä, että sitoudumme vähentämään päästöjä kompensaatiomekanismin kautta ympäristöongelmien kanssa painivissa maissa, kuten Intiassa", sanoo Finavia Oyj:n toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Lentoasemien toiminnan hiilidioksidipäästöt aiheutuvat pääasiassa rakennusten, valaistuksen sekä ajoneuvojen energiankulutuksesta. Keskeisessä roolissa Finavian päästöjen vähentämisessä on Helsinki-Vantaan lentoaseman toiminta. Päästöjä alennetaan myös muilla Finavian lentoasemilla määrätietoisesti.

Finavian ilmasto-ohjelma koostuu useista eri toimenpiteistä. Keskiössä ovat uusiutuvien energiamuotojen käytön voimakas lisääminen, sähkön ja lämmön alkuperä, energiatehokkuuden parantaminen kaikessa toiminnassa sekä päästöjen kompensointi markkinoilla.

 ”Ympäristökysymykset painavat kuluttajien valinnoissa myös lentoliikenteessä yhä enemmän. Siksi on tärkeää tietää, että lentoliikenne on ensimmäinen teollisuudenala, jolla on globaali päästöjen hallintajärjestelmä. Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO päätti viime vuonna CORSIA-nimisestä mekanismista, joka takaa, että lentoliikenteen päästöt eivät kasva vuoden 2020 jälkeen, vaikka matkustajamäärät kasvavatkin”, Savolainen kuvaa koko lentoliikennealan päästöjen hallintaa.

Lue myös:

Artikkeli: Kohti kestävää kehitystä ja Bio-hubia