Helsinki-Vantaalle operoi säännöllisesti jo noin 50 lentoyhtiötä - reittivalikoima kasvussa

Finavia_SundelinYhteydet Helsinki-Vantaalta maailmalle lisääntyvät vuoden 2018 aikana jälleen merkittävästi  Luvassa on uusia reittejä, lisälentoja tuttuihin kohteisiin sekä nykyistä suurempia lentokoneita. Kuluvan vuoden aikana saavutetaan jo odotettu 20 miljoonan matkustajan raja.

"Suomalaisilla on valtavan hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa. Niin lomailijat kuin elinkeinoelämämme hyötyvät Pohjoismaiden monipuolisimmasta reittivalikoimasta. Meillä on myös Pohjois-Euroopan ylivoimaisesti runsaslukuisimmat yhteydet Aasiaan, mikä houkuttaa Suomeen etenkin japanilais- ja kiinalaismatkailijoita", sanoo Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Joni Sundelin Finavialta.

Finavia tekee aktiivista reittikehitystyötä uusien lentoyhtiöiden ja lentoyhteyksien saamiseksi Suomeen. Lentokenttäbisneksessä yhtiön kilpailuvaltteja ovat muun muassa sujuvat ja kustannustehokkaat palvelut, kuten lumiosaaminen ja nopeat kääntöajat, sekä kilpailukykyiset lentoasemamaksut.

"Helsinki-Vantaan tarjoamien vaihtoyhteyksien määrä on kasvanut vuosikymmenessä yli 75 prosenttia ja lentoasemalla operoi säännöllisesti noin 50 lentoyhtiötä. Neuvottelemme useiden lentoyhtiöiden kanssa uusista avauksista, reittien lisäyksistä ja nykyistä isompien lentokoneiden käyttöönotosta", kertoo Sundelin.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on käynnissä 900 miljoonan euron kehitysohjelma, jonka avulla kenttä valmistautuu palvelemaan 30 miljoonaan matkustajaa. Vuonna 2017 Helsinki-Vantaalla vieraili vajaat 19 miljoonaa matkustajaa. Tänä vuonna odotetaan saavutettavan jo 20 miljoonan vuosimatkustajan rajapyykki.

Uusia reittejä ja lisävuoroja vuoden 2018 aikana Helsinki-Vantaalta avaavat Blue Air, BRA, Croatia Airlines, EasyJet, Finnair, Lufthansa, Norwegian, Qatar Airways, SAS, Turkish Airlines, Vueling ja Widerøe.

Lue myös: