Helsinki-Vantaan kolmoskiitotie ja katseluterassi pysyvät edelleen suljettuina

HEL_kiitotie_22R04LFinavia on jatkanut kuukaudella Helsinki-Vantaan kiitotien 04L/22R sulkua lentoliikenteeltä. Lentoaseman päälähtökiitotie on ollut suljettuna koronapandemian aikana 30. maaliskuuta 2020 lähtien. Myös lentoaseman katseluterassi on edelleen suljettuna vaikka rajoituksia on muutoin höllennetty.

Helsinki-Vantaan lentoaseman päälähtö- ja päälaskukiitotie on nyt ollut poissa käytöstä jo noin kaksi kuukautta. Kiitotien 04L/22R sulkua jatkettiin aiemman ilmoituksen päätteeksi 30. kesäkuuta 2020 saakka. Kiitotie voidaan kuitenkin ottaa käyttöön 30 minuutin varoajalla, jonka lisäksi se on käytössä normaalisti huonon näkyvyyden olosuhteiden vallitessa. Kiitotielle 04L on tarjolla CAT III -luokan ILS-tarkkuusmittarilähestymismenetelmä.

Kiitotien käytöstä poiston vaikutukset lentomelun kohdistumiseen eri alueille eivät todennäkäisesti ole merkittäviä, sillä lentoliikenne Suomessa ja Helsinki-Vantaalla on vähentynyt koronapandemian seurauksena yli 80 prosenttia. Merkittävämpi liikenteen lisäys nähtäneen heinäkuun alusta, kun Finnair lisää lentojaan.

Lentoliikenne käyttää tällä hetkellä läntisten tuulten aikana lähtöihin pääsääntöisesti kiitotietä 22L ja koneet nousevat ilmaan Vantaan ja Espoon ylle. Päälaskukiitoteinä ovat 15 kuten normaalisti sekä 22L. Lentomelu kohdistuu siten Nurmijärven ja Keravan suuntaan.

Itätuulella ja kovilla pohjoistuulilla Helsinki-Vantaalla käytetään lentoonlähtöön ja laskuun kiitotietä 04R eli laskeva liikenne saapuu Espoon ja Länsi-Vantaan yltä ja lähtevä liikenne nousee Itä-Vantaalle.

Kiitotien 04L/22R ollessa suljettuna voidaan Helsinki-Vantaan lentoaseman pelastusmiehistön tarvetta pitää normaalia alempana, kun yksi pelastusasema voidaan pitää tarvittaessa miehittämättä.

Koronapandemian aikaisista rajoituksista on luovuttu osittain 1. kesäkuuta alkaen, mutta Helsinki-Vantaan näköalaterassi on koronatilanteen takia edelleen suljettu toistaiseksi. TOKE-toimistorakennuksen katolla olevalta katseluterassilta avautuu rajattu näkymä kiitoteille ja asematasolle.

Lue myös: