Eurocontrolin tilastojen mukaan koronapandemia on vähentänyt Suomen lentoliikennettä yli 80 prosentilla normaalitasosta. Liikennettään noin 90 prosentilla vähentänyt Finnair lentää pian enää muutamilla Euroopan ja kotimaan reiteillä. Maahan jääneet lentokoneet täyttävät asematasoja ja jopa kiitoteitä ympäri maailmaa. Lentoliikenne koko maailmassa on vähentynyt merkittävästi ja Euroopassa lauantaina 28. maaliskuuta ilmassa oli vain 3585 lentoa eli romahdusta oli 85 prosenttia normaaliin lauantaipäivään verrattuna. Vielä tammikuussa 2020 Eurocontrollin 41 jäsenvaltion sekä Israelin ja Marokon alueella oli päivittäin keskimäärin 25 365 lentoa. Lauantaina 28. maaliskuuta lentoliikennettä Suomessa oli 82,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eurocontrollin mukaan Suomen lentotiedotusalueella liikenne on vähentynyt noin 75 prosenttia ja Helsinki-Vantaalla hieman reilut 80 prosenttia. Eurocontrolin tilaston mukaan Finnairin jäljellä olevat operaatiot ovat noin 1,3 prosenttia EU-alueen kokonaisliikenteestä. Maahan jääneet lentokoneet täyttävät asematasoja ja kiitoteitä ympäri maailmaa. Helsinki-Vantaalla on vielä tilaa, mutta esimerksi Kööpenhaminassa yksi kiitotie on varattu lentokoneiden säilytystä varten. Vastaavia ratkaisuja on tehty siis muuallakin maailmassa. Käytännössä ainoita kasvulukuja Euroopan alueella on nähtävissä rahtioperaatioiden määrässä, kun matkustajakoneiden normaalisti tarjoama kapasiteetti on poissa. Rahtioperaatioiden kasvuprosentti on kuitenkin vasta vain yksi prosentti. Kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n mukaan jopa 98 prosenttia matkustajaliikennemarkkinoista on rajoitettu tai käytännössä kokonaan suljettu. Lentoja on peruttu kesäkuun 2020 loppuun mennessä jo 1,1 miljoonaa. IATA:n arvioiden lentoliikenteen kapasiteetista Euroopassa on tällä hetkellä poissa noin 90 prosenttia. Vuoden kolmannen neljänneksen kapasiteettivähennyksen ennustetaan olevan 45 prosenttia ja viimeisellä neljänneksellä vielä 10 prosenttia. Arvion pohjalla on pandemiatilanteen helpottaminen kolmessa kuukaudessa. Ennen elpymisen alkua tilanne on erittäin vakava. Oxford Economicsin maaliskuussa 2020 tekemän ennusteen mukaan maailmaa odottaa lähes yhtä syvä lama kuin vuoden 2009 finanssikriisin aikaan. Aiempien pandemioiden osalta lentoliikenne on toipunut puolessa vuodessa, mutta nyt siihen vaikuttaa myös lama toisin kuin aiemmissa tapauksissa. Toinen vaikuttava asia on myös eri aikaan eri puolilla maailmaa etenevä pandemia. Lentoyhtiöille arvioidaan koko vuodelta noin 252 miljardin dollarin pudotusta matkustajien tuomaan liikevaihtoon. Eurooppalaisyhtiöihin tästä kohdistuu 76 miljardia dollaria. Myytyjen henkilökilometrien (RPK) osalta vaikutus olisi noin 38 prosenttia ja Euroopassa jopa 46 prosenttia. Kaikkiaan tarjotut henkilökilometrit (ASK) putoavat vuonna 2020 yli 30 prosenttia. Valtiot ovat jo ilmaisseet erilaisten tukipakettien tai rahoitusratkaisujen tarjoamisesta lentoyhtiöille ympäri maailmaa. IATAn mukaan ne ovat tarpeen, sillä lentoyhtiöiden rahat loppuvat ennen kuin tilanne elpyy. Kriisin alkaessa lentoyhtiöillä oli tyypillisesti rahaa kahden kuukauden operointiin. Maailman lentoyhtiöt ottivat ilolla vastaan myös EU:n odotetun päätöksen slottisääntöjen höllentämisestä. Näin operaattorit voivat maksimoida kapasiteettijoustonsa epävarmoina aikoina. Lue myös:
|
|||