HS: Finnair ei saanut työlupia Yhdysvalloista palkattaville lentoemännille - Uusi haku käynnistyi

A330_ net_AY_finnairHelsingin Sanomien mukaan Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto on evännyt työluvat lentoemänniltä ja stuerteilta, joita lentoyhtiö Finnair oli palkkaamassa Yhdysvalloista työnvälitysyritys Adeccon kautta. Finnair kuitenkin hakee henkilökuntaa New Yorkin-reitilleen parhaillaan uudella hakuilmoituksella MOL.fi-palvelussa.

Syyksi TEM:n kielteiseen päätökseen mainittiin työmarkkinoilla olevan samaan aikaan saatavilla työvoimaa samoihin tehtäviin. Lain mukaan EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työntekijän oleskelulupaa pitää harkita muun muassa sen perusteella, onko työmarkkinoilla käytettävissä samaan työhön sopivaa työvoimaa kohtuullisessa ajassa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Työ- ja elinkeinoministeriössä työluvista vastaava hallintoneuvos Olli Sorainen kertoi Helsingin Sanomille, että työlupien haun aikaan joko työttömänä tai lomautettuna oli toista sataa lentoemäntää ja stuerttia, joista osa oli Finnairin entisiä työntekijöitä.

Finnair hakee parhaillaan 28 matkustamohenkilökunnan jäsentä TE-palveluiden kautta. Haettavan henkilökunnan asemapaikka tulisi olemaan New York. Hakuilmoitus on jätetty palveluun 20.11 ja hakuaika päättyy 2.12.2013.

HS.fi: Finnair ei saanut työlupia Yhdysvalloista palkattaville lentoemännille

Mitähän eroa tällä haulla on edelliseen verrattuna? Työ-/oleskeluluvat vaaditaan jenkkeihin, mutta vastaavasti amerikan kollegoilta ei vaadittu lupia suomeen...? Edelleenkään ei "perus"suomalainen voi näitä paikkoja hakea...