HS: Puolustusministeri Haglundin mukaan ruotsalaiskoneita ei pidä ostaa pelkän yhteistyön vuoksi

Gripen_ldg_1Puolustusministeri Carl Haglund tyrmää ruotsalaisten JAS39 Gripen hävittäjien oston Suomeen, kertoo Helsingin Sanomat. Saabin uuden sukupolven Gripen E -hävittäjä on ollut esillä monessa yhteydessä yhtenä vaihtoentona Suomen tulevaksi hävittäjäksi. Ilmavoimien nykyiset F/A-18C/D Hornet -hävittäjät ovat erinomaisessa iskussa.

Haglundin Helsingin Sanomille antaman lausunnon mukaan Ilmavoimille on ostettava paras kalusto, johon Suomella on varaa. Vaikka Haglund kannattaakin puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa niin se ei voi tarkoittaa ruotsalaiskoneiden ostamista jos amerikkalaisvalmisteiset F-35 -koneet saataisiin samaan hintaan.

haglund_rovaniemi_plmSuomen F/A-18C/D Hornet -hävittäjien elinkaari on puolivälissä. Koneella on tuoreiden MLU2-päivitysten ansiosta edelleen maailmanluokan iskukyky pitkälle 2020-luvulle.  Ensimmäiset Suomen Ilmavoimien Hornet-koneet poistuvat käytöstä vasta vuoden 2025 aikana.

Ilmavoimat arvioi marraskuussa 2013, että vuonna 2019 työnsä aloittava hallitus joutuisi näillä näkymin ensimmäisenä ottaamaan kantaa hävittäjähankintaan. Lisäksi Suomen naapurimaat ovat tuolloin uusineet omat koneensa, joka antaa Suomelle näköalapaikan.

Korvaavan konetyypin hankintaan tähtäävä hanke olisi aloitettava noin 10 vuotta ennen uuden koneen operatiivisen suorituskyvyn saavuttamista.

Lockheed Martin F-35 Lightning II on kärsinyt viivästyksistä sekä hinnan jatkuvasta kohoamisesta. Lisäksi kone on kompromissi eri tarpeiden välillä, koska USA:n merijalkaväki halusi siitä myös pystysuoraan laskuun kykenevän version.

Saabin uuden kehitteillä olevan Gripen E -version hinnasta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta on vaikea uskoa että se maksaisi yhtä paljon kuin F-35.

Ilmavoimat joka tapauksessa aikanaan itse koelentää ja muutenkin evaluoi tarjolla olevat kone-ehdokkaat.
 

Pohjoismainen puolustusyhteistyö tuo synergiaetuja

Pohjoismaat tekevät puolustusyhteistyötä NORDEFCO:n kautta ja sen tarkoituksena on vahvistaa osapuolten maanpuolustusta, saavuttaa synergiaetuja ja löytää yhteisiä tehokkaita ratkaisuja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi tammikuussa 2014 Sälenissä Ruotsissa, että Suomen ja Ruotsin olisi syytä pohtia puolustusyhteistyön vahvistamista edelleen.

"Suuri kysymys on, miten voisimme paremmin sovittaa yhteen puolustusmateriaalin hankintoja kummassakin maassa? Yhteistyön tiivistäminen edellyttäisi, että Suomen ja Ruotsin olisi ajateltava toisiaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa", pohti presidentti Niinistö tuolloin.

HS: Puolustusministeri Haglund ei halua ruotsalaisia hävittäjiä

Lue myös: