Finnairilla on havaittu yli 100 tapausta, joissa yhtiön matkustamohenkilökuntaan kuuluvat työntekijät ovat käyttäneet väärin lentokoneiden wifi-verkkoa. Väärinkäytöksen taustalla on asiakkaiden tunnusten käyttö ilman lupaa uutisoi Iltalehti. Iltalehden mukaan osa Finnairin matkustamohenkilökuntaa on käyttänyt lentokoneiden wifi-verkkoa asiakkaiden tunnuksilla. Tiedossa olisi sen seurauksena kirjallisia varoituksia ja jopa joitakin irtisanomisia. Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Arja Suominen kommentoi Iltalehdelle, että jotkut matkustamohenkilökunnan jäsenet ovat käyttäneet verkkoyhteyttä vastoin ohjeistuista. Kyseinen toiminta on Suomisen mukaan ehdottoman kiellettyä, sillä verkkoyhteys on varattu asiakkaiden käyttöön. Suomisen Iltalehdelle antaman lausunnon mukaan väärinkäytökset ovat aiheuttaneet asiakkaille epämukavuutta sekä heikentäneet yhtiön wifi-palvelun laatua. Finnair tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden käyttää internetiä omilla laitteillaan wifi-yhteyden kautta kaikissa Airbus-koneissaan. Nettiyhteyden käyttö lennolla on pääosin maksullista. "Kyse on ollut kielletystä toiminnasta, josta on aiheutunut asiakkaille haittaa ja meille taloudellista vahinkoa. Lisäksi on rikottu luottamusta, joka meidän välillämme vallitsee. Jos henkilö on syyllistynyt tällaiseen räikeään väärinkäytökseen, siitä on seurauksena joko kirjallinen varoitus tai joissakin harvemmissa tapauksissa jopa irtisanominen", kertoi Suominen Iltalehdelle. Matkustamohenkilökuntaa edustava ammattiliitto SLSY kommentoi Iltalehdelle olevansa tietoinen Finnairin suorittamasta tutkinnasta väärinkäytösten selvittämiseksi. Finnairin palveluksessa on noin 3000 matkustamohenkilökuntaan kuuluvaa työntekijää. Heistä osa on suomalaisia ja osa ulkomaalaisia, joiden kotikenttänä toimii joko Helsinki-Vantaa tai joku muu Finnairin ulkoasemakohde. Väärinkäytöksistä epäillyt edustavat vain hyvin pientä osaa yhtiön matkustamohenkilökunnasta.
|
|||