Ilmasotakoulun kadetit kouliintuvat kansainvälisyyteen

MLU_HW_2Ilmasotakoulu on jo vuosia ollut mukana European Air Force Academies -työryhmässä (EUAFA). Euroopan ilmasotakoulujen pitkäaikaisen yhteistyön ansiosta Maanpuolustuskorkeakoulun ilmasotalinjalaisilla on erinomaiset mahdollisuudet kansainväliseen verkostoitumiseen ja osaamisen vaihtoon jo opintojensa aikana.

Kokemuksista on hyötyä uran myöhemmässä vaiheessa, sillä kansainvälinen yhteistyö on Ilmavoimissa arkipäivää. Esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteiset Cross Border -harjoitukset voidaan järjestää osallistuvien maiden alueilla rutiininomaisesti.

European Air Force Academies -työryhmä etsii ratkaisuja koulutuksellisen yhteistoiminnan lisäämiseksi ja ilmasotakoulujen välinen yhteistyö on viime vuosina ollut aktiivista. Suomi on osallistunut EUAFA:n vuosittain järjestettyihin työ- ja koulunjohtajakokouksiin (Working Group) sekä koulutuksesta vastaavien (Deans) tapaamisiin.

Vuonna 2013 Suomi toimii EUAFA:n isäntämaana ja käytännön järjestelyistä vastaa Ilmasotakoulu. Seuraavan kerran eurooppalaisten ilmasotakoulujen edustajat kohtaavat Tikkakoskella 9.–12. huhtikuuta.

Ohjelmassa oleviin Working Group ja Deans -kokouksiin on tällä hetkellä ilmoittautunut liki 30 edustajaa seuraavista maista: Belgia, Saksa, Ranska, Espanja, Hollanti, Romania, Tanska, Englanti, Tsekki, Viro, Turkki ja Kreikka. Working Group -kokouksen tarkoituksena on valmistella kesällä järjestettävää koulunjohtajien kokousta.

Deans-kokouksen teemana on jakaa hyviä käytäntöjä siitä, mitkä ovat sotilaallisen koulutuksen ammatilliset ja tieteelliset ydinosaamisalueet sekä miten ja missä opintojen vaiheessa ne saavutetaan eri maissa.

Aktiivisen yhteistyön tuloksena on syntynyt työryhmän toimintaa ohjaava yhteinen työjärjestys, yhteiset internet-sivut sekä koulutuskalenteri. Ilmasotakoulu ja Lentosotakoulu ovat järjestäneet ulkomaisille kadeteille mahdollisuuden osallistua puolustushaaran järjestämiin pelastautumisharjoituksiin.

Tulevaisuudessa tavoitteena on laajentaa kansainvälistä tarjontaa koskemaan mm. seminaareja ja liikuntaleirejä. Pitkän aikavälin tavoitteena on mahdollistaa kadettien opintopisteiden kertyminen myös kansainvälisestä yhteistoiminnasta.

Ilmasotakoulun kadetteja matkustaa perehtymään Belgian koulutusjärjestelmään osana Euroopan ilmasotakoulujen yhteistoimintaa huhtikuun aikana. Toinen vastaava opintomatka eurooppalaiseen kohteeseen järjestetään syksyn aikana.

Tarkempia tietoja yhteistyöstä ja EUAFA:n ajankohtaisista asioista saa sivuilta: www.euafa.eu.