Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Timo Herranen kertoi F-35 -hankkeen tilanteesta ja etenemisestä 19. maaliskuuta 2025. Komentajan mukaan HX-hankkeen aikaiset perustelut suorituskyvyn tarpeesta ovat nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa entistäkin ajankohtaisempia ja perustellumpia.
"F-35 -käyttäjämaiden lukumäärä on kasvanut jo useilla mailla Suomen vuonna 2021 tekemän valinnan jälkeen. Tällä hetkellä Euroopassa on lisäksemme 12 valinnan tehnyttä maata ja globaalisti yhteensä 20. Suomi herättää kiinnostusta F-35 -maiden keskuudessa johtuen muun muassa käytännön osaamisestamme hajautetun taistelutavan toimeenpanossa nykykalustolla ja suunnitelmistamme sen soveltamiseen myös F-35 -kalustolla", jatkoi kenraalimajuri Herranen.
Suomen Ilmavoimien ohjaajien, lentoteknisen henkilöstön ja F-35 -järjestelmän tietojärjestelmiin liittyvän henkilöstön teoria- ja simulaattorikoulutus toteutetaan alkuvaiheessa Yhdysvalloissa Eglin Air Force Basessa Floridan osavaltiossa. Eglinin tukikohdassa kouluttautuu myös Yhdysvaltojen ilmavoimien henkilöstöä. Käytännön koulutus puolestaan annetaan Arkansasissa Ebbing Air National Guard Base Forth Smithsissä, jossa koulutetaan myös mm. Puolan, Saksan, Sveitsin ja Singaporen F-35 -henkilöstöä. Koulutus alkaa kotimaassa vuoden 2026 lopulla, kun Yhdysvalloissa alkukoulutuksen saanut henkilöstö ryhtyy antamaan muuntokoulutusta F-35 -järjestelmän käyttöön Suomessa. "Kotimaisen F-35 -infran rakentaminen etenee hyvää vauhtia ja osin jopa aikataulua edellä, olkoonkin, että kohonneet rakennuskustannukset ovat olleet haaste, mikä on vaatinut erittäin tarkkaa suunnittelua ja kulukuria. Tukikohtien rakentamisessa Rovaniemi saadaan valmiiksi ensimmäisenä. Suomeen koneet lennetään Rovaniemelle ensi vuoden loppupuoliskolla ja F-35 -lentäjien ja -mekaanikkojen muuntokoulutus alkaa siellä saman tien", kertoi kenraalimajuri Herranen.
"Suomen ja Yhdysvaltojen välinen yhteistyö on ollut koko Hornet-aikakauden molempia osapuolia hyödyttävää ja suomalainen osaaminen on tuonut lisäarvoa muun muassa Hornetin suorituskykyä kehitettäessä. Pitkällä aikavälillä rakentuneet suhteet ja molemminpuolinen luottamus ovat erinomainen pohja F-35 -valinnan ja Nato-jäsenyyden myötä entisestäänkin tiivistyvälle yhteistyölle. Suomi on huolehtinut puolustuksestaan pitkäjänteisesti ja se on huomattu", jatkoi Herranen.
Käytössä oleva yli 1100 F-35 -hävittäjän laivasto ylitti maaliskuussa 2025 miljoonan lennetyn lentotunnin rajapyykin. "On päivänselvää, että tällä satojen miljardien kokonaisuudella on jo pelkästään talouden näkökulmasta merkittävä vaikutus Yhdysvalloille, puhumattakaan liittolaisuudesta ja aseteollisuudesta kokonaisuutena", totesi Herranen.
Kaikki Suomen hankintakokonaisuuteen kuuluvat asesopimukset on jo allekirjoitettu. Kokonaisuus koostuu muun muassa uusimmista ja tehokkaimmista tarjolla olevista yhdysvaltalaisista ohjuksista.
Säteilyyn hakeutuva pitkän kantaman AARGM-ER -ohjus luo merkittävän uhkan vastustajan ilmatorjuntajärjestelmille ja lisää muiden F-35 -kyvykkyyksien kanssa ilmapuolustuksen tehokkuutta vahvasti vastustajan ilmatorjunnalla suojatussa ympäristössä.
"Euroopassa vahvistetaan eurooppalaista aseteollisuutta ja näiden tuotteiden integrointi F-35:een etenee, ja ohjukset ovat tämän myötä halutessamme valittavissa jatkossa myös Suomen F-35-hävittäjiin", jatkoi kenraalimajuri Herranen.
Block 4 -ominaisuudet tarkentuvat hankkeen edetessä Suomen F-35 -monitoimihävittäjät valmistetaan tuotantoerissä 17-22 Block 4 -tuotantoversioon. Tämä on hävittäjän järjestelmäpäivityksen versio 3 eli niin sanottu TR-3 -konfiguraatio (Technology Refresh).
"Määräävän kriteerin, suorituskyvyn, lisäksi HX-hankkeessa evaluoitiin osa-alueet: huoltovarmuus, elinkaarikustannukset ja teollinen yhteistyö. Lisäksi tehtiin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen arvio. F-35 läpäisi kaikki nämä arviot", täsmensi kenraalimajuri Herranen.
HX-tarjouskilpailuvaiheessa kaikkien kandidaattien osalta vaatimuksena oli kyky toimia tietyn ajan itsenäisesti. Hankkeen myötä Suomeen rakentuu laajan F-35 -käyttäjäkunnan kattavan ja useisiin maihin hajautetun globaalin ylläpitoverkoston lisäksi merkittävä operoinnin omavaraisuus ja huoltovarmuus sekä Ilmavoimiin että teollisuuteen.
Patrialle Jämsän Halliin rakentuvat eturunkojen ja laskutelineluukkujen tuotantolinjat ovat parhaillaan valmisteluvaiheessa, ja tuotanto käynnistyy vuonna 2026 (Lue uutisemme aiheesta: F-35 -hankinta tuo Suomen ilmailuteollisuudelle merkittävästi työllistäviä hankkeita). Kokonaisuudessaan suoran teollisen yhteistyön projekteja on 17 kappaletta ja näillä on merkittävä työllistävä vaikutus kotimaassa. F-35 -hankkeen teollisen yhteistyön mukanaan tuomat tuotantokyvyt lisäävät osaltaan Suomen ja Yhdysvaltojen välisiä sidonnaisuuksia ja Suomen merkitystä Yhdysvalloille entisestään. Edellä mainittuja tuotantokykyjä tuetaan omalla varaosavarannolla. Näillä järjestelyillä kyetään takaamaan operoinnin jatkuvuus kaikissa tilanteissa.
Kaikki kehittyneet asejärjestelmät ovat tänä päivänä riippuvaisia ohjelmistoista ja niiden tehokkuus perustuu erilaisiin ohjelmointiparametreihin sekä salausalgoritmeihin, joiden alkuperä on usein Yhdysvalloissa. "Tällaisia riippuvuuksia on kaikissa länsimaissa käytössä olevissa hävittäjissä, mukaan lukien kaikissa HX-hankkeessa mukana olleissa. Useissa kandidaateissa oli mukana yhdysvaltalaisia asejärjestelmiä ja käytössä Yhdysvaltojen teknologiaan perustuva GPS ja Link 16 -datalinkki. Nykyisessä toimintaympäristössä perustellumpaa on keskustella eurooppalaisen asemateriaalituotannon kasvattamisesta kuin siitä vallitsevasta faktasta, että länsi on aseteknologiassa kokonaisuutena väistämättä keskinäisriippuvainen", jatkoi kenraalimajuri Herranen. "Ilmavoimien komentajana, jatkuvan ja vuosikymmeniä kestäneen yhteistyön perusteella, luotan jatkossakin siihen, että Yhdysvallat ja Lockheed Martin takaavat laajan ja kumppanuuden perustalle rakennetun F-35-laivueen suorituskyvyn kaikissa tilanteissa", päätti kenraalimajuri Herranen.
Suomen ensimmäinen F-35A -hävittäjä JF-501 (Joint Fighter) on määrä luovuttaa Ilmavoimille roll out -seremoniassa loppusyksystä 2025. Kotimaassa ensimmäiset Suomen F-35 -hävittäjät nähdään vuoden 2026 loppupuolella. Lue myös:
|
|||