Ilmavoimien Learjet 35 A/S -suihkukonekalusto on palvellut puolustusvoimia vuodesta 1982. Keväästä 2018 alkaen Satakunnan lennoston Tukilentolaivueeseen sijoitetut Learjetit ovat käyneet läpi koneiden elinkaarta jatkavaa päivitysohjelmaa. Ilmavoimien käytössä on nykyisin kolme Gates Learjet 35 A/S -konetta, joiden elinkaarta jatketaan uusilla päivityksillä. Alunperin liikesuihkukoneeksi suunitellulla Learjetillä on Suomessa lennetty muun muassa materiaali- ja henkilökuljetus- sekä maalinhinaustehtäviä. Konetyypillä on myös valmius suorittaa valokuvaus-, laskeumatiedustelu- ja merivalvontalentoja. Leareja on nähty myös valtion johdon käytössä. Ahdas ja matala matkustamo ei kuitenkaan tarjoa nykyaikaisten liikesuihkukoneiden mukavuutta. Päivitysohjelman yhteydessä konekaluston avioniikkaa, tehtävävarustusta ja matkustamojärjestelyjä parannetaan niin, että koneilla voidaan jatkaa operointia aiemmissa tehtävissä nykyaikaisessa toimintaympäristössä. Samalla koneet myös saavat ylleen uuden, Ilmavoimien muun yhteys- ja kuljetuskonekaluston kanssa yhteneväisen kiiltävän harmaan maalauskaavion (kuva alla). Aiemmin koneet ovat olleet kaksisävyisessä vihreässä maastonaamiointikuviossa keskiharmaalla pohjalla (kuva yllä). Ensimmäisenä Ilmavoimien kolmesta Learjetistä on maalattu LJ-1 -rekisteritunnuksella varustettu koneyksilö.Se rullasi ulos tanskalaisen Danish Aircraft Painting -yrityksen tuotantolinjalta torstaina 12. huhtikuuta (otsikkokuvassa). Tanskasta kone jatkaa modifikaatioiden loppuunsaattamista varten Saksaan Aero-Dienst GmbH & Co. -yrityksen toimipisteeseen. Aero-Dienst Nürnbergissä on valtuutettu Learjet -huolto. Se on tehnyt Ilmavoimien Learien modifikaatioita 2009 ja 2013. T.T. Lue myös:
|
|||