Itämeren alueen ilmavoimat kehittävät yhteistyötä Ramstein Alloy'ssa - Suomesta mukaan 2 Hornetia

LX-N90450_140619aIlmavoimat osallistuu 25.‒27. kesäkuuta Naton jäsen- ja kumppanimaiden Ramstein Alloy 2019-2 -koulutustapahtumaan kahdella F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä. Koulutustapahtuman lennot tapahtuvat Suomen lisäksi myös Baltian yllä sekä kansainvälisessä ilmatilassa merialueella.

Ramstein Alloy -koulutustapahtumissa Naton jäsen- ja kumppanimaiden ilmavoimat harjoittelevat yhteistoimintaa Itämeren alueella käyden läpi erilaisia ilmavalvonta- ja tunnistuslentotoimintaan liittyviä skenaarioita.

Harjoiteltaviin skenaarioihin kuuluu esimerkiksi radiohäiriöstä kärsivän koneen saattaminen ja saattovastuun luovuttaminen toiselle lento-osastolle. Suomen ilmavoimien tavoitteena Ramstein Alloy -koulutustapahtumissa on Itämeren alueen ilmavoimien yhteistyön kehittäminen.

HN_pari_frisianflag_IlmavoimatRamstein Alloy 2019-2 -koulutustapahtuman aikana ilmavoimien Hornetit toimivat Rissalasta ja tukeutuvat lentokierrosten välissä Ämarin tukikohtaan Virossa. Päivän päätteeksi Hornetit palaavat takaisin kotitukikohtaansa Rissalaan. Kierrokset lennetään kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä sekä Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan ilmatilassa.

Kahden suomalaisen Hornetin lisäksi koulutustapahtumaan osallistuu ilma-aluksia Ruotsin, Norjan, Iso-Britannian, Saksan, Puolan, Unkarin ja Espanjan ilmavoimista sekä NATO:n ilmavalvonta- ja taistelunjohtokone (AWACS). Kyseinen konetyyppi oli esillä Suomessa Turun lentonäytöksen maanäyttelyssä.

Ilmavoimat on osallistunut Ramstein Alloy -koulutustapahtumiin ja niitä edeltäneisiin, vastaavan koulutussisällön Baltic Region Training Event -tapahtumiin vuodesta 2008 alkaen. Edellisen kerran ilmavoimat osallistui Ramstein Alloyhin syyskuussa 2018.