Kiinalainen Y-9 -tiedustelukone loukkasi Japanin ilmatilaa Danjon saarten läheisyydessä Kyushun saarella Nagasakin alueella. Tiedustelukone lensi Japanin ilmatilaan noin kello 11.29. Kiinalaiskone kaarteli alueella aikansa ja ja poistui Japanin ilmatilasta noin kaksi minuuttia myöhemmin kello 11.31. Japanin itsepuolustusilmavoimat lähettivät hävittäjät tunnistamaan kiinalaiskoneen. Ilmatilaa loukkasi Shaanxi Y-9DZ (Y-8GX-12), joka on nelimoottorinen potkuriturbiinikone. Tunnistettu kone oli Kiinan uusin tiedustelukoneversio Y-9 -koneesta. Aiemmin Kiina on lähettänyt koneitaan Japanin ilmatilaan vain kiistanalaisilla alueille. Tällaisia tapauksia tunnetaan ainakin kaksi kappaletta, joista tuoreempi tapaus on vuodelta 2017. Silloin potkurikone loukkasi Japanin hallinnoimaa aluetta eteläisellä Kiinanmerellä sijaitsevilla Senkakun saarilla. Vuoden 2012 tapauksessa pieni kiinalaisdrone lensi Japanin ilmatilaan samaisella alueella. Kiinan mukaan se hallinnoi aluetta, jonka se tuntee Diaoyun saarina. Kiinalaiskoneet lentävät kansainvälisessä ilmatilassa ympäri Japania, mutta nyt tapahtunut ilmatilaloukkaus on ensimmäinen, jonka Japanin puolustusministeriö on vahvistanut.
NHK: Japan confirms first airspace intrusion by Chinese military aircraft
|
|||