Joulupukki laskeutui Helsinki-Malmille - tuliaisina uusi kuntalaisaloite kentän säilyttämiseksi

malmi_joulu_1218_2Joulupukki "laskeutui" Helsinki-Malmin lentoasemalle lauantaina 8. joulukuuta. Sää oli kovin harmaa, mutta pukin kelpuutukset vaikuttivat riittävän lentoon Ikarus-ultralla. Vaikka tapahtuma oli suunnattu lapsille, tilaisuudessa selvisi myös se, että Malmin lentoaseman ystävät -yhdistys käynnistää nimienkeruun kuntalaisaloitteeseen kentän säilyttämiseksi ilmailukäytössä.

Joulupukkia vastassa lentoaseman päärakennuksen eli pyöreän terassilla oli noin sata ihmistä, heistä melkoinen osa lapsia. Sumuinen sää ei toki oikeasti sallinut lentämistä, mutta lasten iloksi Pukki "laskeutui" Ikarus C42C -ultrallaan kiitotielle 36 ja rullasi odottavan yleisön eteen - tosin pyöräyttäen ensin ympyrät seisontatason lumipeitteseen.

malmi_joulu_1218_4Lapset saivat tavata joulupukkia lentoasemarakennuksen aulassa. Luonnollisesti otettiin myös melkoinen määrä kuvia muistoksi. Samassa tilassa toimintaansa esittelivät useat kentällä toimivat yhteisöt kuten ilmailupartiolippukunta Malmin Tuulenkävijät.

Kun lapset olivat tyytyväisiä ja pukki rullannut koneellaan pois, päästiin vakavampien asioiden äärelle. Helsingin kaupunki on yllättäen päättänyt irtisanoa Malmin lentokenttäyhdistyksen vuokrasopimuksen liikennealueesta loppuvaksi vuodenvaihtessa 2019/2020.

malmi_joulu_1218_3Perusteena on esitetty ”kaupungin oma käyttö”. Lehtitietojen mukaan aloite on tullut kaupungin ylimmältä johdolta. Kaupunki on viestinyt asuntorakentamisen alkavan alueella aikaisintaan vuoden 2022 aikana. Tämä edellyttäisi kaavapäätösten etenemistä nopeasti lainvoimaisiksi.

Vuokrasopimuksen irtisanominen on tullut yllätyksenä ja poikkeaa aiemmista neuvotteluista, kertoo Malmin lentoaseman ystävät ry. Asiasta pyritään neuvottelemaan kaupungin kanssa uudestaan, sillä alueen tyhjentyminen ei ole kenenkään edun mukaista.

Malmin lentoaseman ystävät ry on päättänyt käynnistää nimenkeräyksen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämiseksi Malmin lentokentän säilyttämiseksi ilmailukäytössä. Asiasta on tehty Helsingin kaupunginvaltuustossa useita aloitteita, mutta ne on kaikki hylätty.

”Viimeisimmän aloitteen käsittelyssä valtuustossa lausuttiin, että aloitteen tulee lähteä kansalaisilta, ei valtuutetuilta. Näinpä päätimme kerätä tämän ehdotuksen, että lopultakin saisimme kuntalaisten äänen kuuluviin”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen aloitteen taustoista.

malmi_joulu_1218_1Kuntalaisaloite avautuu internetissä ensi viikon aikana. Yhdistys päättää myöhemmin, tuodaanko aloite nykyisen vai seuraavan kuntavaaleissa 2021 valittavan valtuuston käsiteltäväksi. Useissa mielipidetutkimuksissa on havaittu, että helsinkiläiset haluaisivat säilyttää ainoan lentokenttänsä ilmailukäytössä tulevaisuudessakin.

Yhdistys tutkii myös KHO:n yleiskaavapäätöstä ja valmistelee toimenpiteitä Euroopan tasolla. Alueella on voimassa vaarantamiskielto rakennusperintölain nojalla tehdyn suojeluesityksen käsittelyn ajan.

Valmisteilla on myös suojeluesitys luonnonsuojelulain perusteella. Kaaviokuvassa yllä on kooste Helsinki-Malmin lentokäytön pelastamiseksi meneillään olleista toimenpiteistä. T.T.

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja Helsinki-Malmista: