Kymin ilmailupäivässä Fougan vihellystä, DC-3:n tähtimoottorien murinaa ja purjekoneita

kymi_0818_2Kymin lentokentällä vietettiin lauantaina 11. elokuuta perinteistä ilmailupäivää. Kyseessä ei ollut ohjelmallinen lentonäytös vaan tarjolla oli lentopaikan normaalia toimintaa. Parituhatpäinen yleisö sai kuitenkin päivän mittaan nähdäkseen monenlaista ilmailua, jota tarjosivat niin kentän omat toimijat kuin ilmailupäivään saapuneet vierailijat.

Kotkan pohjoispuolella sijaitseva Kymin lentokenttä (EFKY) rakennettiin sodan aikana satamakaupungin ilmapuolustusta tukemaan. Sen kiitotie 16/34 sijoitettiin niin, että Kymistä etelään nouseva Messerschmitt 109 -hävittäjä pääsi nousemaan suoraan Kotkan taivaalle.

kymi_0818_1Ilmailupäivien yhteydessä tästä vuosikymmenten takaisesta ratkaisusta on monesti ollut haittaa, sillä usein kentälle osuva sivutuuli on estänyt Kymin ylpeyden, maailman ainoan lentävän Gloster Gauntlet -hävittäjän nousun lennolle. Niin kävi nytkin.

Koneen Alvis Leonides -tähtimoottori (koneeseen kunnostuksessa asennettu voimanlähde) laitettiin kuitenkin käyntiin ja yleisö sai kuulla perinteisen rouhean soundin. Myös Karhulan Ilmailukerhon Lentomuseon Fouga Magister -harjoitussuihkukone rullasi useaan otteeseen tarjoten oman erikoisen viheltävän äänimaailmansa. Luonnollisesti museohallin ovet olivat avoinna.

kymi_0818_5Karhulan Ilmailukerhon purjekonekalusto oli tuotu kentän laitaan. Mukana oli niin historiallista kuin modernia kalustoa. Kotkan Ilmailukerhon Piper Cherokee teki ilmailusta kiinnostuneille esittelylentoja.

Vierailevat koneet toivat lisää osallistujia Kymin ilmailutapahtumaan gyrokoptereista aina Air Veteranin Douglas DC-3 -koneeseen asti.

Ilmailupäivän järjestelyissä näkyi vuosien kokemus vastaavista tapahtumista. Pysäköinti sujui jouhevasti lukuisien opastajien avustuksella. Pääsymaksua ei ollut mutta parkki maksoi vitosen. Makkaraa, kahvia ja pullaa oli saatavilla.

Suurempia jonoja ei muodostunut ja aurinko paistoi, muttei ollut liian kuumaa. Kun kentän lentotoiminta pyöri jatkuvasti ja tuttuja tuli vastaan, mitäpä muuta loppukesän ilmailutapahtumalta voisi toivoa? T.T.

kymi_0818_3

kymi_0818_4