Lennonjohtokiistan sovittelu ei edennyt - viikottaiset pistelakot alkavat 4.1. kello 15.00

ANSF_ATCC_HELValtakunnansovittelijan johdolla käydyt neuvottelut eivät edenneet sopuun saakka 3. tammikuuta olleen tapaamisen aikana. Sovittelua jatketaan vasta, kun sille näyttäisi olevan edellytyksiä. Lennonjohtajat aloittavat viikottaiset kaksituntiset pistelakot 4. tammikuuta kello 15.00. Vaikutusten odotetaan jäävän vähäisiksi.

Valtakunnasovittelija Vuokko Piekkala totesi Twitterissä, että sovittelua jatketaan heti, kun sille on edellytyksiä. Nyt näkemykset ovat Piekkalan mukaan liian kaukana toisistaan.

Lennonjohtajien ensimmäinen kaksituntinen pistelakko toteutuu siten perjantaina 4. tammikuuta kello 15.00.  Työtaistelut jatkuvat SLJY:n ilmoituksen mukaan tämän jälkeen aina torstaisin kello 13.00-15.00, kunnes neuvotteluissa päästään sopimukseen.

Työnseisauksen ulkopuolelle on rajattu tehtävät, joiden hoitamatta jättämisestä saattaa aiheutua vaaraa kansalaisten hengelle tai terveydelle.

Lennonvarmistusyhtiö ANS Finlandin mukaan työnseisauksella ei ole vaikutuksia lentoliikenteeseen, sillä lennonvarmistustehtävät hoidetaan työnseisauksen ajan esimiesvoimin. Työtaistelutoimilla ei  sen mukaan ole myöskään vaikutuksia matkustajille.

Raine_Luojus"Turvalliset, toimivat ja luotettavat lentoyhteydet ovat Suomelle ja talouselämälle välttämättömiä. ANS Finland on varautunut tekemään kaiken mahdollisen, jotta suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen toimivuudelle merkityksellisen palvelun keskeytyksetön tuotanto ja saatavuus varmistetaan kaikkina aikoina. Olemme tehneet yleisen linjan mukaisia ehdotuksia ja olleet valmiita neuvottelemaan vilpittömin mielin. Toivottavasti neuvotteluissa löydetään pian vastuullinen ratkaisu", kommentoi ANS Finlandin toimitusjohtaja Raine Luojus.

"Lennonjohtajat ovat kantaneet sovittelijan pöydälle paljon asioita. Tästä johtuen on vaikeaa nähdä, että riitaan löytyisi nopeaa ratkaisua. Tilanne on valitettava kaikkien kannalta. Olisimme toivoneet, että uusi työehtosopimus olisi saatu aikaiseksi jo ajat sitten", toteaa Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n ja Suomen Lennonjohtajien Yhdistys ry:n (SLJY) välisen lennonjohtajia koskevan työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 30.11.2017. SLJY:n jäsenet ovat olleet ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa helmikuusta 2018 lukien.

Neuvotteluja uudesta sopimuksesta on käyty lokakuusta 2017 lähtien. SLJY:lle on annettu useita yleisen linjan mukaisia ratkaisuehdotuksia. Sovittelutapaamiset valtakunnansovittelijan toimistossa  aloitettiin perjantaina 28.12.2018.

Lennonjohtajia on ANS Finlandin palveluksessa yhteensä noin 290, joista noin 210 on SLJY ry:n jäseniä.

Lue myös: